Tuoretta tietoa Virosta
5.6.2014 | Vapaa-aika

Popsensaatioita ja Beatles-covereita

Popsensaatioita ja Beatles-covereita

Õllesummerin avaa huippusuosittu brittiyhtye Bastille.

9.heinäkuuta kansaa tanssittaa popsensaatio Bastille, jota pidetään yhtenä tämän hetken kovimmista nousijoista. Yhtyeen debyyttilevy Bad Blood meni viime vuonna vauhdilla Britannian albumilistan ykköseksi ja myi platinaa. Bastillen elektromausteinen popmusiikki sopii Laulukentän kesäiltaan mainiosti, varsinkin kun yhtyeen kappaleet ovat radiosta tuttuja. Hitteihin lukeutuvat muun muassa Pompeii, Things We Lost in the Fire ja Of the Night.

Popiloittelu jatkuu 11.7., jolloin Laulukentän päälavalla esiintyy brittiduo Hurts. Virossakin supersuosittu yhtye kirvoittaa yleisön takuulla komeaan yhteislauluun. Kyseessä on bändin ensimmäinen ulkoilmakonsertti Virossa.

Olutfestarin monipuoliseen esiintyjäkaartiin kuuluvat myös tribuuttiyhtye The Bootleg Beatles, Spaghetti Swing ja suosittu ukrainalais-virolainen etnobändi Svjata Vatra. Mukana on myös edustava otos uutta ja vanhaa virolaista pop- ja rockmusiikkia. Nälän ja janon voi sammuttaa festarialueen monipuolisissa ravintoloissa. Päivälippu Õllesummerille maksaa 15 euroa, neljän päivän festaripassi 35 euroa. Lippuja myy Piletilevi.

Mistä löytää?

Õllesummer, 9.–12.7. Tallinnan Laulukenttä.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA ÕLLESUMMER

Lue lisää samasta aiheesta

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää