Tuoretta tietoa Virosta
12.4.2017 | Ostokset

Pihasuunnittelija voi säästää tuhansien eurojen kuluilta

Pihasuunnittelija voi säästää tuhansien eurojen kuluiltaSAMSUNG CAMERA PICTURES

Unelmien tonttia tai taloa etsiessään miettii tavallisesti eniten vain sijaintia, talon kuntoa ja tietenkin hintaa.

Täydelliseltä tuntuvan maakappaleen tai talon äärellä seistessä pää täytyy silti pitää kylmänä ja miettiä, millaisella maaperällä ostettava kohde on. Miten tontti on viemäröity? Tulisiko ostoksen myötä paljon nurmikon leikkuuta? Onko pihalla vanhoja puita, jotka tulee kaataa? Pitäisikö pihan reunaan rakentaa aita, jotta naapurin hirmuinen mörskä ei näkyisi? Entä kasvaisivatko unelmien hyötypuutarhan kasvit hyvin?

Pihasuunnittelija Pille Riin Villem neuvoo, että jo kiinnostavan tontin tai talon näytölle mennessä kannattaa ottaa mukaan pihasuunnittelija. Hän voi näyttötilanteessa antaa arvionsa siitä, kuinka paljon työtä pihan kunnossapito vaatisi. Vaikka ostohinta olisi edullinen, voivat vaikkapa pihan viemäröintityöt tulla myöhemmin hyvin kalliiksi.

 

Virosta kiinteistöä ostaessa tulee huomioida, että Viron maaperä on täysin erilainen kuin Suomessa.

”Samalla tontilla voi olla savea, moreenia ja turvetta”, Villem sanoo.

Pille Riin Villem muistuttaa Virosta kiinteistöä ostavaa suomalaista myös kulttuurieroista. Virolaisen naapurin piha on luultavasti tiukasti aidattu korkeilla tuijapensailla. Vironvenäläinen naapuri taas ei välttämättä muuraa pihaansa piiloon, vaan haluaa avaruutta, jotta voi jutella naapurin kanssa. Suomalainen voi miettiä, mihin tyyliin kallistua vai kallistuako mihinkään – Virossa ei erityisesti säädellä pihojen ulkoasua.

 

Virossa pihasuunnittelijoiden ammattikunta ei ole vielä suuren suuri, mutta hyviä tekijöitä on kyllä. Ammattitaitoiselta suunnittelijalta voi tilata ostovaiheen neuvontaa, yleisen pihasuunnitelman tai yksityiskohtaisen tarkan, kasvilajeihin asti menevän suunnitelman. Sekä tunti- että pakettihinnat ovat selvästi Suomen hintoja edullisemmat.

 

TEKSTI SILJA HURSKAINEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV, PILLE RIIN VILLEM

Lue lisää samasta aiheesta

1.4.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman huhtikuun tarjoukset

Mainos Prisman huhtikuun tarjoukset

30.3.2024 | Ostokset

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessu kokoaa yhteen viinialan ammattilaiset ja -harrastajat

Viinimessut järjestetään tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. (4. ja 5. huhtikuuta) Tallinnan Kultuurikatelissa. Viron suurimmassa viinitapahtumassa on mukana satoja … Lue lisää

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää

18.12.2023 | Ostokset

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.12.–6.1.Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1.Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1.Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12.–5.1. Väätsan joulunäyteikkunat, Väätsa 18.–22.12. MozartFest III -festivaali, Tallinna 19.–20.12. … Lue lisää