Tuoretta tietoa Virosta
18.11.2015 | Ravintolat

Perinteisiä herkkuja uudella otteella

Perinteisiä herkkuja uudella otteella

Ravintola Tuljakin syksy jatkuu siitä, mihin kesä loppui eli paikan suosio vain kasvaa.

 

Tuljak oli neuvostaikaan suosittu kahvila, jonka avasivat uudelleen viime kesänä NOA- ja OKO-ravintoloiden taustalla olevat henkilöt. Paikasta tuli suosittu heti kättelyssä, mihin yhtenä syynä varmasti oli upea terassi. Me pääsimme paikalle vasta syyskuussa, jolloin terassi oli jo suljettu. Siitä huolimatta ravintola vaikutti valmiilta jatkamaan kesän tahtiin vaikka läpi koko talven.

Tuljakiin voi olla hankala löytää ensimmäisellä kerralla, sillä se sijaitsee kukkulan laella, jonka ympäri täytyy kiertää löytääkseen sisäänpääsyn. Ensimmäinen ovi, jolle tullaan, on väärä. Se johtaa keittiöön.

Sisältä ravintolasta avautuu loisteliaat näköalat Tallinnan lahden yli Vanhankaupungin suuntaan. Jos sattuu oikeaan aikaan paikalle, voi seurata auringon laskua horisonttiin.

Ruokalista on jaettu kolmeen osaan: snacksit/alkuruuat, pääruuat ja jälkiruuat. Me kokeilimme alkuun suolattua makrillia retiisin, sipulin ja soija-mirin-kastikkeen kera. Annoksessa oli yhdistelty aasialaista ja itäeurooppalaista makumaailmaa.Suolatun makrillin kanssa tarjotaan lähes poikkeuksetta marinoituja kurkkuja, jotka oli korvattu japani laistyylisellä kastikkeella ja kasviksilla – kekseliästä ja virkistävää.

Jos sattuu pitämään schnitzeleistä, on Tuljak oikea osoite. Vasikanleike Rosé tarjoiltiin omenasoseen, piparjuuren ja sienisalaatin kera.

Leike oli päältä rapeaksi paistettu ja sisältä mehukkaan pehmeä. Annos oli niin herkullinen, että sitä täytyy mennä syömään Tuljakiin toistekin.

Jälkiruuaksi tilattu Tuljakin tiramisu mustikoiden kanssa oli myös hyvä yhdistelmä, josta jäi suuhun miellyttävä maku, kuten koko paikastakin.

 

 

Mistä löytää?

Ravintola Tuljak, Pirita tee 26e, Tallinna

http://www.tuljak.ee

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI KRISTINA LUPP, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

12.4.2024 | Ravintolat

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Otepään maut -ruokatapahtuma esittelee Etelä-Viron kulinaarista elämää

Suosittu ruokafestivaali Otepää Maitsed (Otepään Maut) alkoi eilen. 11 päivää kestävän festivaalin aikana kuusi ravintolaa Otepäällä ja sen ympäristössä … Lue lisää

20.3.2024 | Ravintolat

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Saarenmaalla vietetään ravintolaviikkoa

Maanantaina alkanut Saarenmaan ravintolaviikko esittelee saaren 13 huippuravintolaa. Erikoismenuita tarjoillaan koko tämän viikon ajan. Jos olet koskaan haaveillut kulinaarisesta … Lue lisää

17.3.2024 | Ravintolat

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Gianni tarjoilee italialaista runsautta tyylikkäästi

Ravintola Giannin pöydät ovat kahden aikaan melkein kaikki varattuja. Saamme kuitenkin kahden hengen pöydän ikkunan vierestä. Mustat, nahkaiset tuolit … Lue lisää

16.3.2024 | Ravintolat

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Kahvila-konditorian palvelu ei yllä sen leivonnaisten tasolle

Narva Kohvik on ollut avoinna vuodesta 1947 ja se on yksi Tallinnan vanhimmista kahviloista. Mikä on 76 vuotta pyörineen … Lue lisää

23.2.2024 | Ravintolat

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Nauti paikallisista makuelämyksistä Täydenkuun syömingeissä

Viron itsenäisyyspäivän iltana 24. helmikuuta avautuu neljäkymmentä kotikutoista ravintolaa 175 kilometrin pituisen Peipsijärven rantatien varrella. Tapahtuma kantaa nimeä Täydenkuun … Lue lisää

15.2.2024 | Ravintolat

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Kulinaristien herkkutapahtumassa mukana jopa 62 ravintolaa

Huomenna 16. helmikuuta alkava Foodlover -ravintolaviikko voi viedä varomattomalta kielen mennessään. Mutta onko sen väliä, kun on kysymys ruoasta. … Lue lisää

11.2.2024 | Ravintolat

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Aamupalalle Tallinnan kahviloihin

Katharinenthalin idyllinen kahvila sijaitsee 1800-luvulta peräisin olevassa entisessä vahdin talossa Kadriorgin puistossa. Kesäisin iso terassi on viihtyisä lisä, josta … Lue lisää

10.2.2024 | Ravintolat

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Ravintola luottaa tuleen ja hiilillä grillaamiseen

Tallinnan Maakri-kadulle vuonna 2018 valmistunut liikerakennuskokonaisuus on ainutlaatuinen. Yli sata metriä korkea tornitalo on sulautunut saumattomasti 1800-luvun historiallisten rakennusten … Lue lisää