Tuoretta tietoa Virosta

Onnistuneen retken eväät


09. maaliskuun 2015

Onnistuneen retken eväät

Hyvin suunniteltu retki takaa onnistuneen luontoelämyksen. Retken suunnittelun voi aloittaa Rmk:n eli Viron metsähallituksen luontokeskuksista.RMK:n infopisteessä voi piipahtaa vaikka Tallinnan-reissun aikana. Se sijaitsee Vanhankaupungin kupeessa, vain kivenheiton päässä Pitkän Hermannin tornista.

RMK:n viestintäosaston johtaja Katre Ratassepp esittelee infopisteen seinällä olevaa jättimäistä interaktiivista Viron karttaa. Ruutua koskettamalla siihen ilmestyvät tuota pikaa maan parhaat marja- ja sienipaikat, luontopolut, nuotiopaikat ja luontokeskukset.

Retken suunnittelua varten Katre Ratassepp suosittelee myös tutustumaan RMK:n retkeilysivustoihin osoitteessa www.loodusegakoos.ee. Siellä saa tietoa luontopoluista, nuotiopaikoista ja retkeilyalueista englanniksi ja viroksi. Suomenkielisiä sivuja RMK:lla ei valitettavasti vielä ole.”Kannattaa muistaa myös uusi mobiilisovellus, jonka voi ladata ilmaiseksi netistä. Sen avulla voi selvittää esimerkiksi parhaat marjapaikat. Se valittiin viime vuonna Viron parhaaksi julkisen sektorin mobiilisovellukseksi. Se toimii myös englanniksi.”

Infopisteen karttavalikoima on monipuolinen, paikan päältä voi ostaa kaikkien Viron luontopolkujen ja suojelualueiden karttoja 10 sentillä. Karttoja saa myös RMK:n nettisivuilta. Maaliskuun loppuun asti infopisteessä voi ihailla Jarek Jõeperan ja Kaido Haagenin hyljekuvia, joita on näytteillä Kaksi miestä, kaksi hyljettä-näyttelyssä.

RMK keskittyy Ratasseppin mukaan yhä enemmän olemassa olevien luontoreittien ja kohteiden kehittämiseen. Uusia reittejä ja torneja ei kovin paljon rakenneta, koska huollettavaa riittää nykyisissäkin riittävästi. ”Virossa on yhteensä kuusituhatta erilaista kohdetta, luontopolkujakin kaksituhatta kilometriä”, Ratassepp toteaa.

Uutisena Katre Ratassepp kertoo, että koko Viron halki kulkeva luontoreitti Matkatee saa uuden sivuhaaran, joka kulkee Aegviidusta Perakülaan. Se on suunnitelmissa avata kevään aikana.

Hän suosittelee vierailemaan luontokeskuksissa eri puolilla Viroa. ”Sagadin luontokoulu ja Viimsin luontokeskus ovat ovat todella mielenkiintoisia.” Viime vuonna RMK:n luontokeskuksista uudistettiin muun muassa Kabli ja Aegviidu. Mielenkiintoisia perusnäyttelyitä avattiin muun muassa Nõvalla, Kauksissa ja Viimsissä.

Vuosittain RMK:n retkeilyalueilla tehdään lähes kaksi miljoonaa käyntiä, ja määrä nousee vuosi vuodelta. Kohta virolaiset käyvät luonnossa yhtä paljon kuin elokuvissa RMK:n infopiste sijaitsee Shnellin puiston laidalla, tien toisella puolella on Meriton-hotelli. Infopiste on avoinna arkisin kello 9–18.

Linkkejä luontoon

www.loodusegakoos.ee RMK:n retkeilysivut, paljon tietoa luontopoluista, nuotiopaikoista ja telttailualueista.

www.rmk.ee/organisatsioon/rmk-mobiilirakendus. Mobiilisovellus kertoo lähimmät RMK:n luontopolut ja muut retkeilykohteet (Android, IOS, Windows).

www.matsalu.ee/teejuht.Uusi virtuaalinen opas Matsalun kansallispuistoon.Paljontietoa alueen luonnosta, historiasta ja palveluista.

www.maaturism.ee. Maatilamatkailuunkeskittyvät sivut, myös suomeksi.

www.visitestonia.com.Paljon tietoa Viron luonnosta myös suomeksi.

www.keskkonnaamet.ee. Ympäristöviraston sivut. Tietoa luonnonsuojelualueista.

 

Mistä löytää?

RMK teabepunkt, Toompuiestee 24, Tallinna.

Katso kartalta

Pullotettuja vitamiineja

Pullotettuja vitamiineja

Uudet HeyDay-luomumehut ovat tulleet kauppojen hyllyille.   Mehuvallankumous on alkanut, julistaa luomumehuja valmistava tallinnalainen HeyDay Organic -yritys. Vallanku- mouksen takana […]

16. marraskuun 2016

Aavan meren äärellä

Aavan meren äärellä

Lahemaan länsiosan kulttuurihelmiä ovat Viinistu ja Käsmu, seudulla riittää nähtävää myös luontoihmiselle.   Tuuli puhaltaa Suomenlahdelta ja merilevä tuoksuu, kun […]

12. marraskuun 2016

Viehättävä Viljandi – pieni kaupunki järven rannalla

Viehättävä Viljandi – pieni kaupunki järven rannalla

Olen kotoisin Viljandista, kauniista kaupungista Etelä-Virossa, 90 kilometrin päässä Tartosta. Viljandi on Viron kaupunkikohteiden must-paikka. Kaupunki on myös folk-festivaalin koti. […]

24. lokakuun 2016

Matka meriluonnon ihmeisiin

Matka meriluonnon ihmeisiin

Palkittu dokumentaristi Jouni Hiltunen viimeistelee elokuvaa Suomenlahden luonnosta, kuvaukset toivat hänet myös Viroon.   Mies ja mikrofoni rantaniityn laidassa, takana […]

20. lokakuun 2016

Luomualan parhaat palkittiin

Luomualan parhaat palkittiin

Viron ulkomuseon syysmarkkinoilla palkittiin Viron paras luomutuote ja -tuottaja.   Parhaaksi luomutuottajaksi valittiin Etelä-Viron Rõngussa toimiva OÜ BioMari, joka on […]

12. lokakuun 2016

Tuntematon lounaisrannikko

Tuntematon lounaisrannikko

Riikaan vievä vanha maantie mutkittelee Liivinlahden rantoja pitkin Kablista Iklaan.   Rantatietä pitkin kuljettiin aikoinaan ahkerasti Baltian suurimpaan kaupunkiin Riikaan, […]

19. syyskuun 2016

Soomaan kiehtova erämaa

Soomaan kiehtova erämaa

Soomaa on Viron suurin kansallispuisto, joka sijaitsee Viljandin ja Pärnun välissä Etelä-Virossa.   Yleisesti ajatellaan, että on olemassa neljä vuodenaikaa, […]

09. syyskuun 2016

Baltian korkein huippu

Baltian korkein huippu

Suuri Munamäki on Viron suosituimpia nähtävyyksiä.   Haanjamaan ylängöllä sijaitseva Suuri Munamäki kohoaa 318 metriä merenpinnan yläpuolelle, mikä tekee siitä […]

19. elokuun 2016