Tuoretta tietoa Virosta
10.12.2014 | @fi

Nykytaide kolahtaa nuoriin

Nykytaide kolahtaa nuoriin

Eksperimenta! toi nuorten taiteen Tallinnaan.

 

Kaksi päivää ennen triennaalin avajaisia Katariinan kirkossa: Rapistuneessa keskiaikaisessa rakennuksessa käy kova kuhina. Kymmenet nuoret rakentavat oman maansa näyttelyosastoa. Maalauksia ripustetaan ja installaatioita asetellaan rojun keskellä.

Jotkut istuvat läppärit sylissään. Rautaisessa kohtukehdossa heilahtelee syntymätön sikiö. Seinään on liimattu symbolein koristeltuja paahtoleipiä. Ihmiskasvoinen sininen vikunja tasapainoilee ohuilla jaloillaan keskellä Saksan osastoa.

Pelgulinnan lukion kolmasluokkalainen Grete Raudam asettelee barbeja ruusunpunaiseen nukkekotiin. Näyttää söpöltä, mutta Grete kertoo teoksensa kuvaavan luokkaristiriitaa nautiskelijoiden ja työläisten välillä. Barbitalon päälle Grete aikoo asettaa lasikuvun, jonka läpi rikkaat eivät näe ympäristöään. ”Sain idean yhdestä lauseesta: ihminen ei näe kuinka hyvinvointi saavuttaa hänet.”

Triennaalin teemana on taide ja tiede, jota nuoret ovat käsitelleet esimerkiksi sosiologisesta tai ekologisesta näkökulmasta. Huolet, pelot ja ilonaiheet näkyvät töissä.

Kesken kuumeisen aherruksen sähköt menevät yhtäkkiä poikki. Joku sorkkii sähkötaulua harjanvarrella ja hetkeksi valot saadaan päälle. Mutta lopulta nuorten on lähdettävä. Latvialaisten akkuporakone soi viime hetkeen kännykän valossa.Kulttuurit kohtaavat työpajoissa Taidekasvattaja Mervi Suomalainen ja kuvataiteen opettaja Antti Hämäläinen ovat Eksperimentasta innoissaan. Heidän oppilaansa Hämeenlinnan Aimokoulusta ovat osallistuneet triennaalin raameissa kansainväliseen Taide ja demokratia -projektiin.

Parikymmentä nuorta Suomesta, Virosta, Sloveniasta ja Saksasta purki ensin seminaarissa auki kolmea teemaa, jonka jälkeen porukka jakaantui sekaryhmiin työstämään näyttelyä valitsemastaan aiheesta. ”Kuvatyöskentelyssä haasteena on ollut yhdessä tekeminen, mutta nuoret ovat selvinneet todella hyvin”, Mervi Suomalainen arvioi. ”Keskustelun ohjaajalla oli tiukan analyyttinen metodi, jolla hän sai nuoret puhumaan vieraalla kielellä vaikeista käsitteistä ja tosi isoista asioista kuten sananvapaus ja itsesensuuri.”

Suomalaisen mukaan Eksperimentan kautta nuoret voivat vaikuttaa, millaisia aiheita nousee julkiseen keskusteluun. Ja toisaalta nuorille on tärkeää tavata toisiaan, saada töitään esille ja niistä palautetta.

Sananvapaustyöryhmän tauluja viimeistelevien Pelgulinnan kuvataidekoulun oppilaiden mielestä yhteinen tekeminen muiden maiden nuorten kanssa on ollut mielenkiintoista. Kulttuurien väliset erot on havaittu. ”Kansallisuus tulee esiin joka suunnasta, keskusteluista ja ilmaisutavoista.”

Antti Hämäläisen mielestä on ollut ennen kaikkea kiinnostavaa nähdä, millaista taidetta nuoret tekevät ja miten koululaisetkin pohtivat erilaisia taidekäsityksiä. ”Myös nuoret puhuvat pitääkö taiteen ärsyttää, olla rumaa vai kaunista. On edelleen iso kynnys uskaltautua tekemään nykytaidetta, vaikka se tulee rytinällä taideopetukseen Suomessakin.”

Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että Eksperimenta on nuorille taiteilijoille äärimmäisen tarpeellinen kohtauspaikka. Sitä se on myös opettajille, joilla on oma idealaboratorionsa avajaisten jälkeen.

Ahdasta mutta antoisaa

Kaiken hulinan keskellä triennaalin johtaja Annely Köster on iloinen siitä, että töiden taso on jopa edellistä Eksperimentaa korkeampi. Ensimmäinen tapahtuma järjestettiin Tallinnan kulttuuripääkaupunkivuonna 2011, ja näyttelyn näki yli tuolloin 18 000 katsojaa.

Köster kertoo Eksperimentan olevan ainoa vastaavanlainen nykytaiteen tapahtuma. Se on suunnattu 14–19-vuotiaille nuorille, jotka ovat tähän asti jääneet kansainvälisten taidetapahtumien järjestäjien huomiokentän ulkopuolelle. ”Totta kai näyttely näyttäisi hienommalta, jos kuraattori karsisi teoksia ja niillä olisi enemmän tilaa. Mutta kasvatuksellisessa mielessä on tärkeää, että mahdollisimmanmonetvoivatosallistua”, Köster painottaa.

Mukana on nuoria taiteilijoita kymmenestä maasta, kaukaisimmat Brasiliasta ja Kanadasta. Suomesta osallistuvat Vantaan ja Hämeenlinnan kuvataidekoulut sekä Taidenavigaattori-hanke.

Mistä löytää?

Eksperimentaan voi (ja kannattaa) tutustua Katariinan kirkossa (Vene tn 12/14, sisäänpääsy Katariinankujalta) ja Hopnerin talossa (Raatihuoneentori 18). Näyttelyt ovat avoinna 23. marraskuuta asti. www.eksperimenta.net

TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta