Tuoretta tietoa Virosta
5.4.2017 | Kulttuuri

Nostalgiaa ja nousevia tähtiä

Nostalgiaa ja nousevia tähtiä

Suomen Viron-instituutin ohjelmapäällikkö Anna Laine on suurkonsertista innoissaan. ”Se on valtava konsertti, joka yhdistää kahden maan muusikot”, hän kertoo.

Konsertin taustalla on tosiasia, että virolaiset ja suomalaiset tuntevat huonosti toistensa musiikkia. Juhlavuoden teema on Yhdessä, joten oli luontevaa, että suomalaiset ja virolaiset artistit esiintyvät yhdessä.

Idean jatkokehittely sai inspiraatiota myös The Baltic Guidesta.

”Muistin The Baltic Guiden artikkelin, jossa Lenna Kuurmaa oli paljastanut haaveilleensa esiintymisestä Scandinavian Music Groupin kanssa.”

Haave toteutuu: Lenna ja SMG astuvat kesäkuussa yhdessä lavalle.

Toisaalta mukana on artisteja, joille toisen maan musiikki on entuudestaan hyvin tuttua. Esimerkiksi Stig Rästa tuntee suomalaista musiikkia yllättävän hyvin.

”Paleface on jo kauan sitten tutustunut virolaiseen rap-skeneen, joten oli helppo saattaa hänet yhteen virolaisräppäri Chalicen kanssa.”

 

Konsertin legendaarisimpaan osaan kuuluu Vesa-Matti Loirin ja Tõnis Mägin yhteisesiintyminen. Anna Laine ei halua vielä paljastaa laulua, mutta vihjaisee sen olevan virolaisille tärkeä kappale – ”todellinen Viron Finlandia”.

Tulossa on monia suomalaisille ja virolaisille tärkeitä lauluja Dingosta Leevi and the Leavingsiin ja J. Karjalaiseen.

”Tärkeän laulun voi esittää myös joku muu. Dingoa esimerkiksi ei ohiteta, koska se on tärkeä osa yhteistä historiaa.”

Anna Laine on onnellinen, että konsertin ohjelmisto on valmis ja kiittää työryhmää, johon kuuluvat muun muassa käsikirjoittaja Veera Marjamaa ja muusikko Aki Haarala.

”Tuntuu todella hyvältä, että virolaiset artistit kokevat, että on kunnia-asia esiintyä Suomen juhlakonsertissa. Konsertissa luodaan uusia yhteyksiä, joita ei ole aiemmin ollut – uusia kulttuurisiltoja.” 

 

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA KAIHO REPUBLIC

The Baltic Guiden päätoimittaja Mikko Virta on osallistunut Suomi 100 -konsertin työryhmään.

Lue lisää samasta aiheesta

28.3.2024 | Kulttuuri

Illalliskonsertteja 20-luvun hengessä ja italialaisittain

Illalliskonsertteja 20-luvun hengessä ja italialaisittain

Pitkänäperjantaina 29. maaliskuuta Funky Baarissa ja Gloria Boutique Clubissa järjestetään illalliskonsertit, joista toinen on täynnä italialaista tunnelmaa ja toinen … Lue lisää

28.3.2024 | Kulttuuri

Koe perinteinen virolainen pääsiäinen Viron ulkoilmamuseossa

Koe perinteinen virolainen pääsiäinen Viron ulkoilmamuseossa

Haluatko kokea perinteisen virolaisen pääsiäisen? Tänä vuonna sellainen järjestetään TallinnassaKoplin lahden rannassa sijaitsevassa Viron ulkoilmamuseossa. Museon alueella on taloja … Lue lisää

27.3.2024 | Kulttuuri

Pääsiäisenä esitettävä Mozartin Requiem on yksi maailman kuuluisimmista sävellyksistä

Pääsiäisenä esitettävä Mozartin Requiem on yksi maailman kuuluisimmista sävellyksistä

Tällä viikolla Mozartin koskettava suurteos Requiem esitetään Tartossa 28. maaliskuuta, Tallinnassa 29. maaliskuuta ja Pärnussa 30. maaliskuuta Viron filharmonisen … Lue lisää

27.3.2024 | Kulttuuri

Muusikko-kitaristi Dominic Miller esiintyy Tallinnassa

Muusikko-kitaristi Dominic Miller esiintyy Tallinnassa

Yhteistyöstään Stingin kanssa tunnettu kitaravirtuoosi Dominic Miller esiintyy Cathouse Concert Hallissa Tallinnassa huomenna 28. maaliskuuta. Kitaristi Miller vakiinnutti asemansa … Lue lisää

26.3.2024 | Kulttuuri

Valtava haikaranpesä ilmestynyt Noblessneriin

Valtava haikaranpesä ilmestynyt Noblessneriin

Noblessneriin on ilmestynyt valtava haikaranpesä vanhan maston nokkaan. Tämän valoinstallaation suunnitteli 5-vuotias Stina, kun häneltä oli kysytty mitä vanhan … Lue lisää

25.3.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

23.3.–25.5. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 25.3. Maaliskuun kyyditysten muistopäivä, Viro 26.3. Valofestivaali ja reivit, Tartto 27.3. Valle-Rasmus Rootsin sellokonsertti, … Lue lisää

24.3.2024 | Kulttuuri

Viron merkittävin musiikkitapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista

Viron merkittävin musiikkitapahtuma on kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista

Vajaan parin viikon kuluttua starttaa Viron tunnetuin musiikkitapahtuma – Tallinn Music Week. Festivaali järjestetään jo 19. kertaa ja siitä … Lue lisää

22.3.2024 | Kulttuuri

Jack Holmes kutsuu yleisön nauramaan kanssaan elämän vakavuuksille

Jack Holmes kutsuu yleisön nauramaan kanssaan elämän vakavuuksille

Brittiläinen koomikko Jack Holmes tuo Tallinnaan uusimman stand up -esityksensä ”Light in the Dark”. Show nähdään tänään ja huomenna … Lue lisää