Tuoretta tietoa Virosta

Luomuribsejä ja vuohenmaitorahkaa


19. lokakuun 2015

Luomuribsejä ja vuohenmaitorahkaa

Viron ulkomuseossa julkistettiin syyskuussa paras virolainen luomutuote ja -tuottaja.

 

Parhaaksi luomutuotteeksi valittiin tänä vuonna Liivimaa Lihaveisin esikypsytetty luomunaudankylki Agnes. Liivimaa Lihaveis sai kiitosta myös luonnonlaidunlihan tunnetuksi tekemisestä suurelle yleisölle. Luomuribsit ovat ensimmäinen laatuaan virolaisilla markkinoilla.

Toisen sijan luomutuotekategoriassa sai Turbin vuohitilan vuohenmaitorahka ja kolmannen sijan Rabafarmin raparperinektari Rabarby. Luomutuotesarjaan osallistui 39 tuotetta 16 eri tuottajalta. Parhaan tuotteen ja tuottajan valitsivat asiantuntijaraadit.

Vuoden luomutuottajan tittelin sai tällä kertaa Kopra Karjamõisan tila, joka sijaitsee Etelä-Virossa Valgan maakunnassa. Luomutila sai raadilta kehuja monipuolisuudesta ja jatkuvasta tuotannon kehittämisestä. Lampaiden, kanojen, kalkkunoiden ja hanhien kasvatuksen lisäksi Kopra Karjamõis kasvattaa viljaa, vihanneksia ja marjoja.

Erikoismaininnan saivat muun muassa Remedyway OÜ virolaisen tattarin tunnetuksi tekemisestä ja OÜ Loodusvägi virolaisen luomutuotannon markkinoinnista Virossa ja ulkomailla.

Virolaisia luomutuotteita on Tallinnassa myynnissä muun muassa Nõmmen torilla, Kaubamajassa, Sadamaturgilla, Biomarketeissa ja Talu&Deli-liikkeessä.

 

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT LIIVIMAA LIHAVEIS, KOPRA KARJAMÕIS

Kylmästä lämpimään

Kylmästä lämpimään

Kuten lauluissa sanotaan, kaduilla tuulee ja moni haaveilee pääsevänsä kylmästä lämpimään. Maaliskuussa Tallinnan kaduilla tuulee joskus hyvinkin kylmästi. Kiusaus pysytellä […]

17. maaliskuun 2017

Uudella karaoketekniikalla soitetaan tanssimusiikkiakin

Uudella karaoketekniikalla soitetaan tanssimusiikkiakin

Helsingissä toimintansa aloittanut Satumaa-karaokebaari muutti vuonna 2013 Tallinnaan ja palvelee pääosin suomalaisia ja suomeksi. Laulujen kielivalikoimassa on kymmenkunta vaihtoehtoa ja […]

16. maaliskuun 2017

TSOJ TOP-5

TSOJ TOP-5

Tallinnan Suomalaiset Opiskelijat ry antaa vinkkejä vapaa-ajanviettopaikoista! TSOJ:n toiminnasta löytyy lisätietoja Facebookista.   1. Chakra authentic Indian cuisine Chakra on […]

08. maaliskuun 2017

Tallinn Cardin hinnoittelu muuttui

Tallinn Cardin hinnoittelu muuttui

Punainen etukortti on nyt entistä perheystävällisempi.   Monille Tallinnan-matkaajille tuttu Tallinn Card on muuttanut hinnastoaan. Kortin ostamalla pääsee edelleen ilmaiseksi […]

15. helmikuun 2017

TSOJ TOP-5

TSOJ TOP-5

Tallinnan Suomalaiset Opiskelijat ry antaa vinkkejä vapaa-ajanviettopaikoista! TSOJ:n toiminnasta löytyy lisätietoja Facebookista.   1. Ravintola Vegan Restoran V Vegan Restoran […]

09. helmikuun 2017

Kolme tapahtumaa talvilomalla

Kolme tapahtumaa talvilomalla

Hiihtolomalla voi kokea todellista hiihdon hurmaa, pulahtaa avantoon tai tutustua virolaisiin laskiaisperinteisiin.   1. Kisatunnelmaa Talvi­pääkaupungissa Hiihdon maailmancup tuo 18.–19.2. […]

07. helmikuun 2017

TAMMIKUUN RISTIKON RATKAISU

TAMMIKUUN RISTIKON RATKAISU

FacebookTwitterGoogle+Pinterest

01. helmikuun 2017

Skeittauksen ja BMX-pyöräilyn huiput taas Tallinnassa

Skeittauksen ja BMX-pyöräilyn huiput taas Tallinnassa

Tallinnan Saku Suurhallin suojissa kokoontuvat Simple Session -kilpailussa 4.–5.2.2017 jälleen maailman parhaimmat rullalautailijat ja BMX-pyöräilijät. Kisa on yksi rullalautailun maailmancup-osakilpailuista. […]

19. tammikuun 2017