Tuoretta tietoa Virosta
18.11.2015 | Viro

Lomakaupunki parhaasta päästä

Lomakaupunki parhaasta päästä

Pärnusta on tullut monen suosikkikohde myös talvella.

 

Kylpylät ovat useimmille tärkein syy tulla Pärnuun talviaikaan. Erilaisia kylpylöitä toimii kaupungissa jo seitsemän. Monet niistä ovat uudistaneet tilojaan ja palveluitaan kuluvan vuoden aikana.

Kesällä avasi ovensa Viiking Spa:n uusi sauna- ja vesikeskus, Estonian upouusi Resort Hotel & Spa tarjoaa laadukkaita hotelli- ja kylpyläpalveluita täysin uudella konseptilla. Lapsiperheiden suosikkikohde Tervise Paradiis remontoi syksyllä kuntosalinsa, uuden ilmeen sai myös Tervisen vapaa-ajankeskus.

Tekemistä riittää ulkonakin. Säiden salliessa Jõulumäen urheilukeskuksessa pääsee hiihtämään eripituisia reittejä mäkisessä metsämaastossa. Suksia ja muita välineitä voi vuokrata paikan päältä. Suosittu luistinrata sijaitsee keskustassa, Munamäen naapurissa. Kevyen liikenteen väylät meren ja joen rannoilla sopivat ihanteellisesti ulkoiluun.

Kulttuurinnälkää voi tyydyttää Pärnun teatterissa tai konserttitalossa. Kannattaa pitää myös mielessä, että Pärnu Keskuksen elokuvateatterissa pyörii myös englanninkielisiä elokuvia, viroksi dubattuja ovat yleensä vain lastenelokuvat.

Tiesitkö, että joulupukin talo on vain kivenheiton päässä Pärnusta, Tõstamaalla? Korstnan maatilalla pukki muoreineen järjestää hauskaa tekemistä perheen pienimmille. Ponien lisäksi tilalla asustelee pupuja, kanoja ja lampaita. Hevosajelulle pääsee halutessaan koko perhe, lumisena talvena tietenkin reellä. Joulun aikaan pukkia voi mennä tapaamaan 26. ja 27. joulukuuta sekä vuodenvaihteen jälkeen 3. tammikuuta. Korstnan taloon on Pärnusta noin puolen tunnin ajomatka.

Välimatkat maanteitse:

Tallinna–Pärnu 135 km

Asukkaita

Pärnu: 43 000

Lisätietoa:http://www.visitparnu.com/fi/

 

Miten pääsee?

Tallinnasta pääsee Pärnuun bussilla lähes kerran tunnissa. Omalla autolla ajoaika on noin kaksi tuntia. Junamatka Tallinnasta Pärnuun kestää noin 2,5 tuntia.

 

TOP 5 Pärnu

01 KYLPYLÖITÄ KOKO PERHEELLE

Pärnun kylpylöiden kuumat altaat ja saunat rentouttavat niin mielen kuin kehonkin. Lapsille on tarjolla menoa ja meininkiä vesiliukumäissä ja lainealtaissa.

02 JOULUPUKILLE KYLÄÄN

Joulupukin Korstnan tilalla voi tavata ihka oikean valkoparran, joka järjestää hauskaa puuhaa tonttujen ja muorin kanssa.

03 HERKUTTELE KAHVILOISSA

Kahvilakulttuuri monipuolistuu Pärnussakin. Kaupungin kahviloissa saa yhä useammin leivosherkkujen lisäksi myös lähi- ja luomuruokaa. Kuvassa Supelsaksad-kahvilan tunnelmaa.

04 ERÄMAA KUTSUU RETKELLE

Soomaan kansallispuiston retkipoluilla voi tutustua luonnontilaisiin metsiin ja suomaihin. Lumikenkä- ja potkukelkkaretkelle pääsee paikallisen oppaan kanssa.

05 MUSEOON

Pärnun historiallinen museo vie aikamatkalle tuhansien vuosien päähän. Nykytaiteen museossa on joulukuussa esillä virolaisten keräilijöiden aarteita ja tekstiilitaiteilijoiden teoksia.

 

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT VIIKING SPA, RUTH HUIMERIND, KORSTNA TALU, TOOMAS TUUL, MARIE SOOSAAR-VIRTA,M KAUPO KALDA

Lue lisää samasta aiheesta

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää

25.3.2024 | Viro

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Kirjallisuus ei ole unohtanut kyydityksen uhreja 

Tänään Virossa vietetään maaliskuun kyyditysten muistopäivää. 25. maaliskuuta vuonna 1949 neuvostojoukot kyydittivät väkivaltaisesti 22 000 Viron kansalaista Siperiaan. Tragedia … Lue lisää

23.3.2024 | Viro

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Tietyömaat runnovat jälleen Tallinnan sataman edustaa

Talvitauon jälkeen satamaa ja sen edustaa myllänneet tietyötovat taas alkaneet. Molempien terminaalienliikenne on normaalia hitaampaa. Tämä kannattaa muistaa erityisesti, … Lue lisää

20.3.2024 | Viro

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -näyttelyssä pohditaan kauneuden käsitettä

Kauneuden taika -taidenäyttelyn avajaisia vietetään 23. maaliskuuta Ajamaja -galleriassa Kuressaaressa Saarenmaalla. Nykytaiteilija Eduard Zentšikkäsittelee äärettömältä ja rajattomalta vaikuttavaa kauneutta … Lue lisää

19.3.2024 | Viro

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan kansainväliset opiskelijat maksoivat tulo- ja sosiaaliveroa lukuvuonna 2022/2023 16,6 miljoonaa euroa ja edellisvuonna valmistuneet 6,9 … Lue lisää

11.3.2024 | Viro

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

9.3.–18.5. Sade joulukuussa -baletti, Tartto 11.3. Mike Oldfielding Tubular Bells -levyn 50-vuotisjuhlakonsertti, Tallinna 11.–17.3. Tallinnan ravintolaviikko, Tallinna 13.3. Foil, … Lue lisää

28.2.2024 | Luonto

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viro on pienentynyt neljällä neliökilometrillä

Viron maanmittausviraston laatimassa uudessa kartassa Viron maa-ala on pienentynyt neljä kilometriä. Mutta kompensoiva uutinen on se, että maassa onkin … Lue lisää