Tuoretta tietoa Virosta

Liikemies on ärimees


14. tammikuun 2014

Liikemies on ärimees

Suomalaisten liikemiesten Viroon tulemisen ensimmäisestä suuresta aallosta on nyt kulunut noin 20 vuotta. Jos liikemies-sanalla on Suomessa hiukan epämääräinen kaiku, niin ärimees-sana viron kielessä toi aikoinaan mieleen uusrikkaan, joka ajoi hienolla autolla ja jolle rahaa virtasi enemmän kuin ehti kuluttaa. Tosin ensimmäisiltä suomalaisilta ärimiehiltä usein puuttui niin hieno auto kuin rahakin. Onneksi suomalaisliikemies oli usein myös kalamies, joten liiketoiminnan suuruus kasvoi samassa suhteessa kuin pyydetyn kalan silmienväli. Ja jos ei ollut hienoa autoa, niin vähintään salkusta pilkisti tiiburiärimiehen tärkein tunnus – Nokia Talkman.

Siihen aikaan liiketoiminnan suuruudella pullistelu oli helppoa. Tavallisella virolaisella ei juuri ollut kokemusta länsimaisesta liiketoiminnasta, joten mies ja pakettiautobusiness muuttui helposti vanhaksi ja vakavaraiseksi tukkuliikkeeksi. Kaikki olivat siihen aikaan ikään kuin samalla viivalla, suuret ja pienet yrittäjät. Paikallisella ostajalla ei ollut mahdollisuutta, eikä osaamista, tarkistaa liikekumppaninsa taustoja. Monesti oli tilanne sellainen, että suurella tavaramerkillä ei vielä ollut Virossa edustajaa, jolloin merkkitavaroiden myyjällä ei välttämättä ollut mitään varsinaista suhdetta edustamaansa tuotteeseen. Tuotteen takuu oli voimassa niin kauan kuin pakettiauton perävalot näkyivät horisontissa.

Tyypillinen kaupantekotilanne päättyi ensimmäisen neuvottelun jälkeen siihen, että ostaja lähti etsimään rahaa ja myyjä tavaraa. Toista neuvottelua ei sitten tullutkaan.

Virossa oli sananparsi, että jokaisella virolaisella on oma suomalaisensa. Tämä päti myös yritysmaailmassa. Heti itsenäistymisen jälkeen kaikesta oli pulaa, joten kauppa kävi hyvin melkeinpä hinnoista riippumatta. Myyjinä olivat useimmiten suomalaiset pienyrittäjät.

Ongelmat suomalaisten ja virolaisten kaupankäynnissä olivat kuitenkin päivittäisiä. Usein luottamus mureni, kun molemmat osapuolet olivat varmoja, että toinen puoli pettää. Luottamuspula syntyi usein kieliongelmista, mitä kumpikaan osapuoli ei tunnistanut. Suomen ja viron kielen samanlaisuus sai ihmiset luulemaan, että he ymmärsivät, mitä toinen osapuoli sanoi. Todellisuudessa ymmärtämystä ja yhteistä sopimusta ei ollut, jolloin asiat eivät menneet ”sovitusti” ja hyvin alkanut liiketoiminta nuukahti olemattomiin.

Jos oli virolaisilla vaikea löytää sopiva liikekumppani, niin ei se ollut suomalaisellekaan yksinkertaista. Monet vanhat neuvostoyritykset olivat vielä silloin elossa, mutta rahaa ei ollut, eikä johtajisto tuntenut länsimaisia kauppatapoja. Talvella kauppoja hierottiin suurien kombinaattien valtavan isoissa johtajien huoneissa nenät punaisina. Ehkä alkoholillakin oli osuutta asiaan, mutta suurin syy punanenäisyyteen oli, että lämmitykseen ei ollut rahaa. Lopulta neuvottelijat olivat niin kohmeessa, ettei enää kaupantekokaan jaksanut kiinnostaa.

Tänään täällä on paljon yritystoimintaa, jonka juuret ainakin ovat Suomesta kotoisin. Tosin uusi liikemiespolvi joutuu käymään neuvottelunsa englanniksi ja vanha kunnon Nokiakin on vaihtunut amerikkalaiseen omenapuhelimeen.

PENTIN BLOGI: WWW.VIROSTA.FI

KUVA ANDREI CHERTKOV