Tuoretta tietoa Virosta
11.11.2016 | Vapaa-aika

Kymmeniä taiteilijoita, satoja tuotteita, tuhansia vuode- ja laivapaikkoja

Kymmeniä taiteilijoita, satoja tuotteita, tuhansia vuode- ja laivapaikkoja

Viron koko kirjo on esillä tänäkin vuonna Kaapelitehtaalla.

 

Kolme hallia on tulvillaan tietoa, kulttuuria, käsitöitä, matkakohteita ja herkkuja. Merikaapelitehtaan parvella on tänä vuonna runoutta ja proosaa, lapsille ja elokuvan ystäville on varattu edellisvuosista tutut tilat.

Oleellinen osa markkinoista on tuttujen tapaaminen sekä uusien tuttavuuksien solmiminen. Lauantai-illan juhla oli viime vuonna täynnä tungokseen asti.

Martin markkinat ovat Virosta kiinnostuneiden suomalaisten ja Suomessa asuvien virolaisten kohtauspaikka, jonne tullaan kauempaakin. Joka vuosi kahden päivän aikana vieraita käy noin 15 000. Ei olekaan ihme, että näytteilleasettajien paikat varataan aina hyvissä ajoin etukäteen.

The Baltic Guide on ollut jo vuosia Kaapelitehtaalla muiden mukana, sillä Martin markkinat on mielestämme yksi parhaimpia tilaisuuksia suomalais-virolaisten suhteiden hoitamiseen. Olipa kysymys sitten kulttuurista tai talsinkilaisen liiketoiminnan harjoittamisesta.

Tuglas-seura on luonut erinomaisen, monipuolisesti kansojamme yhdistävän suurtapahtuman.

 

Janika Saaren kukkatakkien ja tilkkutäkkien tarinat ovat syntyneet Viron luonnosta, lapsuudesta ja ikuisesta kaipauksesta. Jaaniojan käsityötalon emäntä kertoo käsityökursseillaan tarinansa ja opettaa, miten tehdään vanhoista neuleista ja tuotannon tähteistä ainutlaatuinen tilkkutyö. Jaanioja Käsitöötalu, Võsu, Länsi-Virumaa.

 

Itä- ja Länsi-Virumaan rajalla, lähellä Peipsijärveä sijaitseva Avinurme on tunnettu tynnyreistään ja pärekoreistaan. Paikkakunnan pitkät, satoja vuosia kestäneet perinteet ovat jatkuneet polvesta polveen. Nykyään Avinurmen Puiduait (puuaitta) tarjoaa tuotteiden lisäksi paljon muuta. Puiduaitassa voi viettää laatuaikaa erilaisissa oppituvissa vaikka koko perheen tai suuremmankin porukan kesken. Ryhmäruokailut onnistuvat jopa 80 hengelle ja koulutuksiin sekä tapahtumiin on tarjolla erilaisia, viihtyisiä tiloja. Avinurme Puiduait, Võidu 3, Avinurme, Itä-Virumaa.

 

Yrttipuutarha tarjoaa tutustumiskäyntejä, koulutuksia ja luomuteetä -voiteita ja -suoloja. Galleriassa voi katsella (ja ostaa) Verner Luken luonto- ja meriteemaisia öljymaalauksia. Tarjolla on myös luomu- ja lähiruokaa. Karepa Ravimtaimeaed, Karepan kylä, Länsi-Virumaa.

 

Tapion matkassa -kirjojen avulla voi tutustua Viron matkakohteisiin etukäteen. Tapio Mäkeläisen uusimmat kirjat esittelevät Hiidenmaata sekä Narvaa ja Koillis-Viroa. Tapio kertoo kirjoistaan lauantaina kello 14.30.

Lue lisää samasta aiheesta

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Kulttuuri

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää