Tuoretta tietoa Virosta
20.5.2014 | @fi

Kiluleivät toisella tapaa

Tumma leipä, jonka päällä kananmunaa ja marinoitua kilohailia on virolainen perinneruoka, jota löytää vieläkin monesta baarista. Siitä voi tehdä myös muunnelmia.

Kilohailifileitä (vürtsikilu, liblikafilee tai kilu fileed) myydään sekä purkeissa että vakuumipakkauksissa. Suolaa niissä on runsaasti, noin 7–8 -prosenttia, joten niistä riittää useammankin leivän tekoon.

Lämmin voileipä, jota kutsuttiin ravintoloissa vuosikymmeniä sitten appetit-voileiväksi, sopii iltapalaksi tai saunaillan oluiden oheen. Keitetyt kananmunat pilkotaan pieneksi esimerkiksi munanviipaloijan tai haarukan avulla. Joukkoon lisätään pieneksi paloitellut kalafileet, noin kaksi perhosfileetä yhtä munaa kohden. Seos maustetaan hakatulla tillillä ja lisätään joukkoon yksi raaka kananmuna kolmea kypsää kohti. Jos kananmunat on keitetty pehmeäksi, raakaa munaa ei tarvita.

Nyt voi edetä kahdella tavalla. Vaalea paahtoleipä laitetaan keskilämpöiselle, öljytylle paistinpannulle ja katetaan munakilohailimassalla. Pannun päälle laitetaan kansi. Kun alapuoli on ruskistunut ja samalla täyte hyytynyt, leipä käännetään ja paistetaan toiselta puolen ruskeaksi. Toinen tapa on käyttää tummaa leipää ja paahtaa se täytteineen kuumassa uunissa. Leipä saa paahtua rapeaksi.

Leivät voi paloitella myös pienemmiksi suupaloiksi ja ne maistuvat myös jäähtyneinä.

TEKSTI JA KUVA MIKKO SAVIKKO

Lue lisää samasta aiheesta