Tuoretta tietoa Virosta
9.2.2017 | Viro

Kela-korvaus hyvä muistaa

Kela-korvaus hyvä muistaa

Korvauksiin on tullut joitakin muutoksia.

 

Lääkärillä käynti ja muu terveydestä huolehtiminen Virossa yleistyy suomalaismatkailijoiden parissa jatkuvasti. Mikä ettei yleistyisi, sillä Kela korvaa kaikki Virossa syntyneet sairaanhoitokustannukset samalla tavoin kuin yksityislääkärillä käynnit kotimaassa.

Virossa terveydenhoitopalveluiden hinnat ovat edullisemmat kuin Suomessa. Erikoislääkärin vastaanoton hinta on tavallisesti noin 40 euroa ja esimerkiksi tietokonetomografia maksaa tyypillisesti alle 100 euroa.

Virossa syntyneistä sairaanhoitokustannuksista voi hakea korvausta Kelan sivuilta saatavalla SV128-lomakkeella. Täytetyn lomakkeen liitteeksi riittää kopiot tehtyjen tutkimusten, annettujen hoitojen ja lääkkeiden kuiteista. On huomattava, että hakemuksessa on muun muassa kohta ”Hakeuduin omatoimisesti (ilman ennakkolupaa) hoitoon toiseen EU- tai Eta-maahan tai Sveitsiin. Kustannukset korvataan sairausvakuutuslain mukaisesti.”

 

Hammashoidon korvaukset ovat pysyneet osittain samoina edellisvuoteen verrattuna. Esimerkiksi 2-juurikanavaisen hampaan täytöstä korvataan 13 euroa. Erikoislääkärin 20 minuutin vastaanotosta korvataan edelleen 13,50 euroa.

Tietokonetomografian tuet ovat laskeneet. Kun ennen polven kuvauksesta sai enimmillään takaisin 93 euroa, niin nyt summa on laskenut 66 euroon.

Viroonkin matkatessa on syytä huolehtia, että oma matkavakuutus on kunnossa. Kela ei nimittäin korvaa esimerkiksi matkakuluja yllättävän sairaustapauksen sattuessa. Eurooppalainen sairaanhoitokortti kannattaa aina olla matkassa mukana, sillä sen avulla voi todistaa oikeutensa välttämättömän hoidon saamiseen samaan hintaan kuin kohdemaassa asuvat hoidon saavat. Jos hoidosta kuitenkin joutuu maksamaan, siitä syntyneet kuitit voi toimittaa Kelaan.

 

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

17.4.2024 | Viro

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan maan majoitusliikkeissä yöpyi helmikuussa 2024 lähes 225 000 matkailijaa, mikä oli prosentin enemmän kuin viime … Lue lisää

9.4.2024 | Viro

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi tämän vuoden maaliskuussa 3,9 prosenttia vuoden 2023 maaliskuuhun verrattuna. Tavarat olivat 1,9 … Lue lisää

6.4.2024 | Viro

camera icon5
Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Tartossa juhlitaan euroviisujen hengessä 7.–8. huhtikuuta. Yleisö voi nauttia illan aikana euroviisukappaleista, joita lavalla esittävät nuoret tanssijat, lauluryhmä ja … Lue lisää

5.4.2024 | Viro

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan maan vähittäiskaupan yritysten liikevaihto oli 739 miljoonaa euroa helmikuussa 2024, mikä oli 3 prosenttia … Lue lisää

2.4.2024 | Viro

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

ERR kirjoittaa artikkelissaanNaton sotilaiden esittelevän joukkoja, kalustoa ja sotilasvarusteita yleisölle eri puolilla Viroa puolustusliiton 75-vuotisjuhlan kunniaksi. NATOperustettiin 4. huhtikuuta … Lue lisää

1.4.2024 | Viro

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Viime kuussa julkistettiin jälleen vuosittainen Maailman onnellisuusraportti (World Happiness Report). Ykkössijalla keikkuivat taas suomalaiset ja Viro sijoittui listalla vasta … Lue lisää

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää