Tuoretta tietoa Virosta
12.11.2013 | @fi

Kaunis, maukas ja hyödyllinen

Kaunis, maukas ja hyödyllinenKurpitsa (viroksi: kõrvits) sopii niin liharuokiin, salaatteihin, keittoihin kuin myös kakkuihin.

Kurpitsa ansaitsee arvoisensa paikan ruokapöydissä.

 

Marraskuussa monen virolaisen ruokakellareissa nököttää oransseja ja keltaisia palleroita, kun kurpitsat on kerätty kasvimaalta talteen. Eri kokoiset ja väriset kurpitsat hallitsevat myös torikojuja, kilohinta pyörii noin euron paikkeilla. Koko pallukkaa ei tarvitse ostaa mukaan, vaan valita voi juuri itselleen sopivan kokoisen viipaleen.

Kurpitsan etuna on sen hyvä säilyvyys. Hellästi käsiteltynä kokonainen kurpitsa säilyy viileässä puolikin vuotta.

Suomessa jotkut kar- sastavat kurpitsan makua. Liekö siihen syynä kouluaikojen kurpitsasalaatin pakkosyöttö. Kyseessä on kuitenkin herkku, josta voi loihtia kevyitä ja terveellisiä ruokia.

Yksi suosikeistani on täytetty kurpitsa, joka valmistetaan uunissa hauduttamalla. Kurpitsan sisään voidaan laittaa paistettua jauhelihaa, riisiä, paprikaa, tomaattia ja muita vihanneksia. Kurpitsan täytyy olla sopivan pieni, että se mahtuu uuniin.

Kurpitsan terveysvaikutukset ovat yllättävän monipuoliset. Sen kerrotaan vaikuttavan maksan ja vatsan toimintaan suotuisasti sekä parantavan ruuansulatusta ja vähentävän turvotusta. Kurpitsaa pidetään oivallisena ruokana painonhallintaan, koska se sisältää vain vähän kaloreita ja hiilareita. Joissain lähteissä kurpitsan kerrotaan myös lisäävän hedelmällisyyttä ja nostavan potenssia.

Keltainen väri on merkki kurpitsan sisältämästä runsaasta määrästä beetakaroteenia, joka vahvistaa immuunijärjestelmää. Kurpitsasta löytyy myös mineraaleja sekä A-, C- ja E-vitamiineja. Kurpitsansiementen parantava vaikutus eturauhasen toimintaan on yleisesti tiedossa. Siemenissä on paljon sinkkiä, rautaa ja kaliumia.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT ANDREI CHERTKOV, MIKKO VIRTA

Lue lisää samasta aiheesta