Tuoretta tietoa Virosta

Juhla- ja lahjavinkkejä


06. toukokuun 2014

Juhla- ja lahjavinkkejä

Kesäaikaan järjestetään ulkotapahtumia. Virolaiset catering-yritykset ovat laajentaneet toimintaansa Suomeen. Esimerkiksi Carmen Cateringin suomalaisilla kotisivuilla on muutama esimerkkimenu, joiden avulla juhlien järjestäjä pääsee niin ruuanlaitosta kuin tiskaamisestakin.

Tartossa toimintansa aloittanut Tassikoogid on laajentumassa Tallinnaan. Pienet macaronit ja nimen mukaiset kuppikakut ovat myynnissä joissakin kahviloissa sekä ravintoloissa. Suurin valikoima on Vapaudenaukion laidalla olevassa Wabaduskahvilassa, jossa on Tassikook-nurkkaus. Herkkuja voi nauttia paikan päällä tai ostaa mukaan.Al Bastione Viru-kadun alussa on Vanhankaupungin uusin ravintola. Italialaisen keittiömestarin johtamana tehdään niin pizzoja, pastoja kuin grilliruokiakin. Ravintolan lisäksi palvelee Al Bastionen kahvila heti katutasossa. Kesällä sisäpihalla voi ruokailun ohessa nauttia konserteista. Vuoden 2014 50 parasta ravintolaa ovat saaneet ovilleen valinnasta kertovat tarrat. Tänä vuonna uusia on joukossa yli viidennes eli täysi tusina. Niistä osa on varsin vähän aikaa toimineitakin. Tiedotustilaisuudessa suunnattiin jälkiruokien kehittämiseen runsaasti huomiota.

Park Inn by Radissonhotellin ruokakonsepti on uusiutunut Kompass-ravintolan remontin myötä. Uusitussa ravintolassa tarjotaan mahdollisimman pitkälle virolaisista ja luomuraaka-aineista valmistettuja aamiaisia, lounaita ja á la carte -annoksia. Raikkaiden ja terveellisten ruokatuotteiden avulla erottaudutaan massasta, mutta kunnon pullakahvejakaan ei ole unohdettu.

Mistä löytää?

Tassikook/Wabadus, Vabaduse väljak 10, Tallinna.

Al Bastione, Viru 23, Tallinna.

Kompass, Narva mnt 7C, Tallinna.

Ravintolauutisia

Ravintolauutisia

Helmikuun 14.–24. päivä järjestetään toista kertaa Vanhankaupungin ruokafestivaali (Vanalinna Toidufestival). Kuuden ravintolan keittiömestarit valmistavat silloin aterioita kansan valitsemista raaka-aineista. Tänä […]

14. helmikuun 2017

Yksinkertaisia nautintoja

Yksinkertaisia nautintoja

Leib Resto & Aed on mainio esimerkki siitä, että hyviä asioita voi tapahtua, kun keittiömestari ja sommelier perustavat ravintolan. Samalla […]

09. helmikuun 2017

TSOJ TOP-5

TSOJ TOP-5

Tallinnan Suomalaiset Opiskelijat ry antaa vinkkejä vapaa-ajanviettopaikoista! TSOJ:n toiminnasta löytyy lisätietoja Facebookista.   1. Ravintola Vegan Restoran V Vegan Restoran […]

09. helmikuun 2017

Karahvin äärestä karaokeen

Karahvin äärestä karaokeen

Saman katon alla on kolme erilaista ravintolaa.   Karaoke-baari Lokaal Helsinki, ravintola Talukõrts ja viiniravintola Veinipesa muodostavat kätevän ravintolakolminaisuuden aivan […]

06. helmikuun 2017

Aparaaditehas on Tarton oma luovien alojen keskus

Aparaaditehas on Tarton oma luovien alojen keskus

Monille Tallinnan-kävijöille Telliskiven alueen luovien alojen korttelit ovat jo tuttuja. Kun ne on kaluttu, kannattaa siirtää katse etelään ja matkata […]

19. tammikuun 2017

Makujen paraati 1.–9.4.

Makujen paraati 1.–9.4.

Pärnun ravintolakulttuuri on kohentanut ilmettään nopeasti viime vuosina. Moni kaupungin ravintoloista on kivunnut Viron parhaimpien ravintoloiden listalle vuosi toisensa jälkeen. […]

17. tammikuun 2017

Ravintolauutisia

Ravintolauutisia

Uusi italialainen ravintola Da Rocco avattiin Lai-kadulla. Paikka on erikoistunut italialaisiin klassikkoruokiin. Arkisin on tarjolla edullisia lounasannoksia. Kahden ruokalajin lounas […]

11. tammikuun 2017

White Guide listaa Baltian parhaat ravintolat

White Guide listaa Baltian parhaat ravintolat

Viron huippuravintolat päihittävät suomalaiset   Virolaisia ravintoloita esittelevä opas Flavours of Estonia juhlii kymmenettä toimintavuottaan.  Samalla se on toista vuotta […]

09. tammikuun 2017