Tuoretta tietoa Virosta
6.12.2013 | @fi

Jouluiloa ja joulujuomia

Jouluiloa ja joulujuomia

Joulu ja uusivuosi ovat monelle suomalaiselle erinomainen syy Tallinnan risteilylle. Tallinnasta saa paljon pienempää ja suurempaa täytettä pukinkonttiin. Vanhaankaupunkiin ilmestyvät joulunajaksi joulutorit, jossa käsityöläiset tarjoavat omia tuotteitaan suoraan kuluttajalle. Kesä ja syksy on ahkeroitu erilaisissa työpajoissa ja joulu on vuoden paras myyntisesonki, jolloin ratkeaa käsityöläisen koko vuoden lopullinen palkka. Yhden sesongin tulot voivat olla kiinni siitä, miten joulu sijoittuu kalenteriin. Asiakkaiden ostosmäärä on paljon riippuvainen siitä, kuinka paljon on vapaata aikaa shoppailuun. Tänä vuonna aatto on tiistaina, joten viimeisen viikonlopun laivoissa joulutunnelma on todella tiivistä.

Tallinnan ostoskeskukset ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Melkein joka vuosi joku vanha keskus laajentaa tilojaan merkittävästi. Viimeksi ovat kasvaneet Kristiine Keskus ja Mustika-keskuksen saneerauksen pitäisi olla myös jouluksi valmis. Turistia siis hemmotellaan vieri vieressä olevilla ostosparatiiseilla. Jokaisessa keskuksessa on tietenkin suuri ruokakauppa, josta saa monenlaista paikallista herkkua suomalaisten joulun antimien jatkoksi. Säilykepurkeista löytyy kaikenlaista yllättävää pikkuhyvää helposti mukana matkassa kulkevassa muodossa.

Väkevät joulujuomat haetaan myös Tallinnasta. Juomat ovat edullisia, valikoimat suuret ja myyntipisteitä on paljon. Näistä syistä Tallinnaa pidetään suomalaisen alkoholipolitiikan painajaisena. Vain pieni osa alkoholin kuluttajista on ongelmakäyttäjiä, mutta tämän marginaaliryhmän takia varsinkin Suomessa halutaan alkoholin myyntiä rajoittaa kaikin tavoin. Viinaralli Virosta on kuitenkin päättäjille sellainen mörkö, että kaikkia ehdotettuja kieltoja ja rajoituksia ei ole vielä pantu täytäntöön.

Uusivuosi on Tallinnassa riehakasta juhlinnan aikaa. Joulu ei ole Viron venäläisille läheskään niin tärkeä juhla kuin on uusivuosi. Silloin paikalliset venäläiset viettävät omaa jouluaan ja silloin Tallinnassa näkee juhlivia ihmisiä enemmän kuin minään muuna vuodenaikana. Toki juhlintaan osallistuvat myös viroa kotikielenään puhuvat ja suuri joukko eri maista tulevia turisteja. Pöytävaraukset on syytä tehdä hyvissä ajoin ja uudenvuodenyönä on parasta varautua siihen, että taksin saa joskus seuraavana aamuna. Juhlinta tosin jatkunee aamuun asti, niin ettei sillä taksin tilaamisella niin suurta kiirettä ole.

Käväisin marraskuun lopulla Istanbulissa. Paikallinen Vanhakaupunki oli monessa mielessä samanlainen kuin Tallinnan vanhakaupunki. Joulusta tosin ei ollut tietoakaan, vaikka yhdessä pikkuliikkeessä oli myynnissä joulukuusen näköinen muovipuu. Molemmat Vanhatkaupungit ovat viimeisten vuosikymmenien aikana muuttuneet turistilähiöiksi. Hotelleja, ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä on joka lähtöön, mutta tavallista ruokakauppaa ei löydä hakemallakaan. Istanbulin vanhastakaupungista en löytänyt ensimmäistäkään, onneksi meillä täällä Tallinnassa on edelleenkin olemassa vanha Kaubahalli, nykyään Rimin kilven alla. On sääli, että kaupunkien ikivanhat keskustat näivettyvät yhden asian liikkeiksi ja jokapäiväinen elämä kaikkoaa jonnekin muualle.

PENTIN BLOGI: WWW.VIROSTA.FI

KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta