Tuoretta tietoa Virosta
7.12.2016 | Pääkirjoitus

Hyvää tahtoa ja aitoja kohtaamisia

Hyvää tahtoa ja aitoja kohtaamisia

Istun tätä kirjoittaessani pärnulaisen hotellin kahvilassa. Meri on vielä avoinna, vaikka marraskuinen lumi yllättikin kaikki. Se ei kuitenkaan yllätä, että kahvilan puheensorinassa kuuluu lähes yksinomaan vain suomea. Suomalaiset ovat Pärnussakin matkailijamäärien kärjessä.

”Mitäs kullannuppu tänään, mitä sun rauhaan kuuluu?”, puhuttelee vanhempi suomalaismies kahvilanmyyjää. Hymynpoikanen karehtii naisen suupielissä. Jutustelu ei kuitenkaan kehity pidemmälle leppoisasta tunnelmasta huolimatta.

Vaikka yhteisen kielen puuttuminen onkin palveluammateissa ongelma, voi ihmisten kohtaaminen olla joskus aitoa ilman sanojakin. Ehkä suomalaisten ja virolaisten kohtaamisiin tarvittaisiin hiukkanen lisää hyväntahtoisuutta – kielimuurista huolimatta.

Päätoimittajan pesti avaa näköalapaikan matkailun monipuoliseen maisemaan. Tallinnan ulkopuolella yli kymmenen vuotta asuneena sydämenasiani on rohkaista suomalaisia lähtemään myös muualle Viroon. Siellä tapaa vielä aitoa virolaisuutta, jonka yksi hienoimmista puolista on vieraanvaraisuus. Koko maa on mukavia ihmisiä ja kiehtovia kohteita pullollaan.

Tämänkin lehden sivuilla lukija pääsee kurkistamaan tavallisten virolaisten arkeen ja elämään. Joulukuussa tapaamme muun muassa virolaisperheen, joka asustelee Soomaan kansallispuiston sydämessä.

Hyviä kohtaamisia ja mukavaa joulun odotusta!

 

Mikko Virta

Päätoimittaja

Lue lisää samasta aiheesta

19.2.2024 | Pääkirjoitus

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Viime vuonna vietettiin The Baltic Guiden juhlavuotta. Viron suurin suomenkielinen matkailulehti täytti pyöreät 30 vuotta. Itse törmäsin lehteen reilut … Lue lisää

10.11.2023 | Pääkirjoitus

Laivamatkailun uusi aika

Laivamatkailun uusi aika

Helsingin Satama tutkitutti viime kesänä mistä syystäja ketkä Suomesta Viroon matkustavat. Tulos oli ainakin itselleni hienoinen yllätys, vaikka matkustan … Lue lisää

28.7.2023 | Pääkirjoitus

Toiseen saunaan

Toiseen saunaan

Sauna ja järvessä uiminen ovat lyömätön yhdistelmä. Äitini kertoi minun karanneen talvella kesämökin saunasta avantoon kolmevuotiaana jo paljon ennen … Lue lisää

17.5.2023 | Pääkirjoitus

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Viron uusi hallitus näki päivänvalon 17. huhtikuuta. Sen muodostamiseen kului vajaat puolitoista kuukautta. Nopeamminkin olisi selvitty, ellei Ekre olisi … Lue lisää

13.1.2023 | Pääkirjoitus

Jäniksen vuosi 2023

Jäniksen vuosi 2023

En ole mikään horoskooppiuskovainen, mutta kiinalaisiin horoskooppeihin haluan uskoa. Otetaan nyt vaikka tämä jänis kiinalaisesta eläinhoroskoopista. Se on alkavan … Lue lisää

28.11.2022 | Pääkirjoitus

Hyvä naapuri, paha naapuri

Hyvä naapuri, paha naapuri

Tapasin kesän lopulla koulunsa päättäviä nuoria, jotka olivat saapuneet Tallinnaan Euroopan parlamentin järjestämään nuorison EPAS-tapahtumaan (European Parliament Ambassodor School). … Lue lisää

13.9.2022 | Pääkirjoitus

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Tämän lehden kolumnisti ja kirjailija Ville Hytönen ennusti vuoden ensimmäisessä numerossa, että Viro on 2040-luvulla Euroopan menestynein valtio. Hän … Lue lisää

17.5.2022 | Pääkirjoitus

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Suomenlahden turvallisuustilanne on Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan jälkeen merkittävästi muuttunut. Hyvällä syyllä voi kysyä, onko Itämeri pian enää ”rauhanmeri”, … Lue lisää