Tuoretta tietoa Virosta
3.2.2015 | Kolumnit

HÜTTÜNEN-Suomi-Viro-maaottelu

HÜTTÜNEN-Suomi-Viro-maaottelu

Suomen ja viron ulkopolitiikan johtajien välinen kärhämöinti vuoden alussa kertoo harjoitetun ulkopolitiikan eroista, mutta myös päättäjien henkilökemioiden yhteensopimattomuudesta.

Tammikuussa ulkoministeri Erkki Tuomioja kommentoi Viron, Liettuan, Tanskan ja Britannian esitystä, jonka mukaan EU:n tulisi ryhtyä toimiin Venäjän EU- alueelle suuntaamaa propagandaa vastaan. Tuomiojan mielestä aloite liittyy ”Baltian maiden ajamaan nationalistiseen politiikkaan”, joka on estänyt venäjänkielisten uutisten lähettämisen. Lausunnon takia Viron ulkoministeriö kutsui Suomen Tallinnan-suurlähettilään puhutteluun.

Lisäksi Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves vastasi Tuomiojan lausuntoon ironisesti sosiaalisessa mediassa.

Tuomiojan lausunto oli ajattelematon, mutta sopiiko EU-maan presidentille sarkastinen kuittailu Twitterissä naapurissa olevan EU- maan ulkoministerille?

Viron ulkoministeriön entinen kansliapäällikkö Indrek Tarand sanoi, että ”Suomen ja Viron väleihin aiheuttaa henkilötasolla hankausta presidentti Toomas Hendrik Ilves, joka pitää Suomea suomettuneena valtiona.”

Viron johto tuntuu pitävän Suomen Venäjä-linjauksia liian myöntyväisinä. Virossa ei ymmärretä Suomen ulkopoliittisen johdon suoraa yhteydenpitoa Venäjän johtoon.

Tarton yliopiston Baltian politiikan professori ja Viron ulkopoliittisen instituutin apulaisjohtaja Andres Kasekamp sanoi Ilta-Sanomissa, että ”Suomen ulkopolitiikka näyttää sekavalta ja siinä on erilaisia ääniä. Presidentti sanoo yhtä, mielipiteitä on hallituksella, ulkoministerillä ja puolueiden johtajilla”.

Toisaalta Tuomiojan lausunnossa oli myös paljon totta. Ilves ylpeili twiitissään, että Viron yleisradioyhtiön lähetyksissä on ollut uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäisestä päivästä alkaen venäjänkielisiä ohjelmia. Totuus kuitenkin on, että Virossa ei ole venäjänkielistä tv-kanavaa.

Nykyään Viron venäläiset katsovat Venäjältä tulevia tv-kanavia, koska virolaisten kanavien venäjänkielinen tarjonta on vähäistä ja yksipuolista.

Todellisuudessa Suomen ja Viron näkemykset Venäjästä ovat hyvin samanlaisia. Ero on toimintatavoissa.

Suomalaiset ja virolaiset ovat veljeskansoja. Historia, kieli ja kulttuuri ovat hyvin samankaltaisia. Ei kannata antaa muutaman huonosti valitun lauseen pilata hyviä naapurisuhteita.

Maillamme on yhteisiä huolia, kuten Venäjän kehitys ja kansainvälinen terrorismi. Yhteisvoimin selviämme niistä varmasti paremmin kuin riidellen.

Jotkut virolaispoliitikot ovat ymmärtäneet tämän. Edellinen ulkoministeri Urmas Paet sanoi, ettei suurlähettilään puhuttelua olisi tapahtunut hänen ministerikaudellaan.

Hüttünen

Lue lisää samasta aiheesta

14.3.2024 | Kolumnit

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Joulukuussa saimme tietää, että suomalaiskoululaisten Pisa-menestys jatkaa laskuaan. Vuonna 2004 Suomi oli ensimmäisenä kaikissa Pisa-tutkimuksen kolmessa kategoriassa, jotka ovat … Lue lisää

15.1.2024 | Kolumnit

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Nostan vinyylilevyn soittimelle jaStop, seisku aeg!kuuluu kaiuttimista heleän pehmeänä virona. Velly Joonas, tuo Tõrvan motownin ääni ja olemus, venyttelee … Lue lisää

13.12.2023 | Kolumnit

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Olen ajatellut viime aikoina lastenkasvatuksellisia eroja Viron ja Suomen välillä. Pojallani on eräs hyvä ystävä, kahdeksanvuotias pikkupoika S. He … Lue lisää

28.11.2023 | Kolumnit

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viime aikoina on Viron poliittista elämää hallinnut keskustelu pääministeri Kaja Kallaksen miehen osittain omistaman kuljetusyhtiön jatkamasta toiminnasta Venäjällä sen … Lue lisää

6.8.2023 | Kolumnit

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kirkko oli tuossa vieressä. Minun isoisäni Kirill … Lue lisää

30.7.2023 | Kolumnit

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Valtavien tieremonttien takia on tänä kesänä Tallinnassa vaikea liikkua. Kaupungin kadut on revitty auki. Suuri määrä katuja on suljettu. … Lue lisää

22.6.2023 | Kolumnit

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kierrellessäni Tallinnassa näen miten surkeassa jamassa kaikki on”, … Lue lisää

15.5.2023 | Kolumnit

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron maaliskuisten parlamenttivaalien jälkeen poliittinen kenttä maassa muuttui pysyvästi. Vuosien ajan politiikkaa dominoinut ja osittain jopa terrorisoinut oikeistolainen ja … Lue lisää