Tuoretta tietoa Virosta

HÜTTÜNEN-Ravintolat kärsivät talvesta


05. helmikuun 2014

HÜTTÜNEN-Ravintolat kärsivät talvesta

Viron ja erityisesti Tallinnan ravintoloille, baareille, yökerhoille sekä muille illanviettopaikoille on kevättalvi vaikeaa aikaa. Asiakkaita on vähän, mutta kulut, kuten henkilökunnan palkat ja vuokrat pitää kuitenkin maksaa.

Ennen joulua ja vuoden ensimmäisinä päivinä matkailijat ovat monen paikan pelastus. Marras- ja joulukuussa käyvät suomalaiset Tallinnassa jouluostoksilla ja uuttavuotta sekä Venäjän joulua juhlivat venäläismatkailijat täyttävät kaupungin vuodenvaihteen molemmin puolin.

Tämän jälkeen alkaa hiljainen aika. Paikalliset asukkaat eivät ulkona syö tai juhli ravintoloissa, koska pitkät pyhät ovat vaatineet veronsa. Rahat ovat huvenneet ja myös halu juhlia on laantunut. Suuret matkailijamassat saapuvat vasta keväällä. Ravintoloiden kuiva kausi kestää vähintään neljännesvuoden.

Jotta osaava henkilökunta saadaan pidetyksi ravintolan palveluksessa, täytyy heille taata työpaikka ja palkka talvellakin. Jos näin ei tehdä, on kesällä edessä työvoimapula. Tarjoilijoiksi ja kokeiksi täytyy silloin palkata kouluttamattomia ja kokemattomia työntekijöitä. Tämä taas aiheuttaa varmasti ongelmia.

Monella virolaisravintolalla on talviaikaan suuria vaikeuksia selvitä pakollisista maksuistaan. Tänäkin talvena on Virossa myynnissä kymmeniä ravintoloita, baareja ja yökerhoja – suurin osa Tallinnassa. Maaseudulla ja pienemmissä kaupungeissa suuri osa ruokapaikoista sulkee syksyn tullen ovensa.

Asiakasmäärien pitäisi olla tasaisemmat ympäri vuoden, jotta ravintolan taso säilyisi hyvänä. Tammi-, helmitai maaliskuu olisi oivallista aikaa järjestää Tallinnassa ja muuallakin Virossa yleisötapahtumia sekä erilaisia festivaaleja, jotka houkuttelisivat niin virolaisia kuin matkailijoitakin käyttämään ravintolapalveluita. Viron historialliset nähtävyydet, edulliset hinnat ja kaunis luonto kun ovat olemassa myös talviaikaan.

Helppoa talvitapahtuman järjestäminen ei olisi, mutta onnistuessaan se houkuttelisi maahan enemmän matkailijoita ja toisi ravintoloille kovasti kaivattuja asiakkaita. Kansainvälisen tiedotuskynnyksen ylittävä festivaali vaatii onnistuakseen pääomaa ja asialle vihkiytyneen järjestäjän.

Suurimman hyödyn tällaisesta tapahtumasta saisi Tallinnan kaupunki. Kaupungin päättäjien pitäisikin olla aktiivisia koordinoimaan, etsimään rahoitusta ja jopa luomaan festivaali, joka piristäisi pitkää ja pimeää talvea. Lisäksi näin voitaisiin turvata kaupungin ravintoloiden tulevaisuus.

Hüttünen

Kulttuurielämyksiä

Kulttuurielämyksiä

Suosikkiharrastukseni on mennä ystävien kanssa lasilliselle ja keksiä suuria suunnitelmia, puhua taiteesta ja historiasta ja ihmisen paikasta maailmankaikkeudessa. Toinen, lähes […]

07. helmikuun 2017

Keskustan propagandakanava

Keskustan propagandakanava

Virossa on kuusi valtakunnallista ilmaiseksi katsottavaa TV-kanavaa. Ne ovat valtion omistamat ETV1, ETV2 ja ETV+ -kanavat, kaupalliset Kanal 2 ja […]

06. helmikuun 2017

SuoVi 200

SuoVi 200

Viron suurlähetystö Helsingissä on keksinyt mielenkiintoisen kampanjan. Suomi ja Viro viettävät itsenäisyytensä 100-vuotisjuhliaan peräjälkeen. Kahden sukulaiskansan läheistä taivalta korostaakseen suurlähetystö […]

11. tammikuun 2017

Lokki

Lokki

Toompeanmäellä, Kohtuotsan näköalapaikalla, johon joka päivä kerääntyy turisteja katsomaan Tallinnan vanhankaupungin yli, päivystää lokki. Se on ylpeä arvostaan ja poseeraa […]

09. tammikuun 2017

Ministerin viinaristiretki

Ministerin viinaristiretki

Viron uusi hallitus aloitti viime marraskuussa. Alku on ollut vauhdikas. Talous- ja alkoholipolitiikkaan liittyviä suuria päätöksiä ja linjauksia tehtiin kovalla […]

05. tammikuun 2017

Poliittinen tulppa poistui – Keskusta hallitusvastuuseen

Poliittinen tulppa poistui – Keskusta hallitusvastuuseen

Viron suurin puolue, Keskustapuolue, ei ole ollut hallitusvastuussa lähes kymmeneen vuoteen. Tulppana on ollut marraskuussa syrjäytetty Keskustan puoluejohtaja Edgar Savisaar. […]

12. joulukuun 2016

Stenbockin talon uusi valtias

Stenbockin talon uusi valtias

Viron poliittinen syksy on ollut tänä vuonna todella tapahtumarikas. Juuri kun selvittiin dramaattisesta presidentinvaalista, niin heti alkoi hallituskriisi. Uutta hallituskokoonpanoa […]

08. joulukuun 2016

Leipä jatkukoon!

Leipä jatkukoon!

Taiteilijat eivät perinteisesti ole kriittisiä ruuan suhteen. Kun iso työ on saatu kaupaksi, tai uusi apuraha pelastanut talouden, voidaan tilata […]

16. marraskuun 2016