Tuoretta tietoa Virosta
12.9.2014 | Kolumnit

HÜTTÜNEN-Oikeita kontakteja ja tyhjiä juhlapuheita

HÜTTÜNEN-Oikeita kontakteja ja tyhjiä juhlapuheita

Viron ja Suomen suhteita pidetään hyvinä, mutta toimiiko yhteistyö maidemme välillä niin hyvin kuin uskotaan?

Tavallisten kansalaisten välillä kyllä on vuosittain miljoonia kontakteja. Tästä kertoo esimerkiksi se, että suomalaiset ovat Viron suurin matkailijaryhmä ja että Suomessa ei rakennettaisi ilman virolaisia työmiehiä.

Mutta kuinka päättäjät toimivat? Ovatko helikopterilla kiireessä tehdyt lounasvierailut ja ”olemme maailmassa tapahtuvasta samaa mieltä” -kannanotot todellista yhteistyötä?

Esimerkiksi Rail Baltica -rautatieyhteyttä suunnitelleet Viron, Latvian ja Liettuan päämiehet päättivät vasta viime vuonna pyytää mukaan Suomen ja Puolan. Tämän jälkeen uutisia asiasta ei ole pahemmin kuulunutkaan.

Miksi Suomi ja Viro eivät tee ministeritasolla enemmän yhteistyötä? Maiden presidenttienkään suhteet eivät näytä olleen erityisen lämpimät.

EU-hankkeita Viron ja Suomen välillä tehdään kyllä heti, kun maksaja löytyy. Rahaa saadaan enemmän, kun sitä haetaan yhdessä.Yhteistyötä tehdään siis vain mammonan voimalla, ei siksi, että siitä nähtäisiin pidempi aikaista hyötyä maidemme suhteille.

Vaikka usein puhutaan veljeskansoista, Viro ja Suomi eivät ole kaikessa veljiä. Maiden historia kun on kovin erilainen. Virolla on paljon yhtäläisyyksiä Latvian kanssa. Esimerkiksi toimintatavoissa ja siinä kuinka asioita viedään eteenpäin.

Jos ei tunneta naapurimaan kulttuuria eikä tehdä konkreettista yhteistyötä, ei naapurin pyrkimyksiä myöskään ymmärretä. Ministerien pikavierailut eivät ymmärrystä kasvata.

Yksi Viroa ja Suomea eristävä tekijä on Nato. Viro kuuluu puolustusliittoon, Suomi ei. Maiden suhtautuminen Venäjään on tämän vuoksi kovin erilaista.

Virolaismediassa presidentti Niinistön kesällä tapahtunutta tapaamista Putinin kanssa pilkattiin armottomasti. Valtalehden pilapiirroksessa Suomen presidentti kuvattiin aasilla ratsastavaksi Putinin aseenkantajaksi, Sancho Panzaksi.

Vuonna 2008 valmistui toinen Suomen ja Viron yhteistyön mahdollisuudet -julkaisu. On mielenkiintoista lukea hyviä ehdotuksia, joita ei ole toteutettu. Oliko vika selvityksen tehneissä miehissä vai puhummeko lahden eri puolilla niin erilaista kieltä, että emme ymmärrä toisiamme?

Paidessa elokuussa järjestetyllä mielipidefestivaalilla nostettiin esiin ajatus, että nyt olisi aika tehdä kolmas viisasten miesten Viro– Suomi-raportti. Tosin sillä muutoksella, että sen tekijöiksi pitäisi saada viisaat naiset. Kaksi miesten raporttia kun ei ole johtanut minkäänlaisiin tuloksiin.

Hüttünen

Lue lisää samasta aiheesta

14.3.2024 | Kolumnit

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Joulukuussa saimme tietää, että suomalaiskoululaisten Pisa-menestys jatkaa laskuaan. Vuonna 2004 Suomi oli ensimmäisenä kaikissa Pisa-tutkimuksen kolmessa kategoriassa, jotka ovat … Lue lisää

15.1.2024 | Kolumnit

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Nostan vinyylilevyn soittimelle jaStop, seisku aeg!kuuluu kaiuttimista heleän pehmeänä virona. Velly Joonas, tuo Tõrvan motownin ääni ja olemus, venyttelee … Lue lisää

13.12.2023 | Kolumnit

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Olen ajatellut viime aikoina lastenkasvatuksellisia eroja Viron ja Suomen välillä. Pojallani on eräs hyvä ystävä, kahdeksanvuotias pikkupoika S. He … Lue lisää

28.11.2023 | Kolumnit

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viime aikoina on Viron poliittista elämää hallinnut keskustelu pääministeri Kaja Kallaksen miehen osittain omistaman kuljetusyhtiön jatkamasta toiminnasta Venäjällä sen … Lue lisää

6.8.2023 | Kolumnit

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kirkko oli tuossa vieressä. Minun isoisäni Kirill … Lue lisää

30.7.2023 | Kolumnit

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Valtavien tieremonttien takia on tänä kesänä Tallinnassa vaikea liikkua. Kaupungin kadut on revitty auki. Suuri määrä katuja on suljettu. … Lue lisää

22.6.2023 | Kolumnit

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kierrellessäni Tallinnassa näen miten surkeassa jamassa kaikki on”, … Lue lisää

15.5.2023 | Kolumnit

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron maaliskuisten parlamenttivaalien jälkeen poliittinen kenttä maassa muuttui pysyvästi. Vuosien ajan politiikkaa dominoinut ja osittain jopa terrorisoinut oikeistolainen ja … Lue lisää