Tuoretta tietoa Virosta
17.10.2016 | Ostokset

Huokeaa auton huoltoa

Huokeaa auton huoltoa

The Baltic Guiden hintavertailusta selviää, että auton huollattamien Virossa on yhä edullista.

Hintavertailuun otettiin mukaan autokorjaamoita Tallinnasta ja Helsingin seudulta. Vertailussa ei ollut mukana merkkikorjaamoita, vaan niin kutsuttuja riippumattomia korjaamoita. Taulukon hinnat ovat hintaskaalan edullisemmasta päästä.

Eniten hintaeroa on huoltotyön tuntiveloituksessa, joka on Tallinnassa noin 28–50 euroa ja Helsingin seudulla 70–100 euroa. Muualla Virossa hintataso on vieläkin matalampi, työtunnista voidaan veloittaa jopa alle 20 euroa.

Edullisen hintatason ovat huomanneet myös suomalaisautoilijat. Joillakin tallinnalaisilla korjaamoilla suomalaisia on jopa kolmannes asiakkaista. Niinpä suomenkieliseen palveluun on panostettu ja esimerkiksi kotisivut on usein käännetty suomeksi. Ajanvaraus hoituu useimmiten helpoten sähköpostin välityksellä tai kotisivujen kautta.

Edestakaiset laivamatkat yhdelle aikuiselle ja autolle voi saada reilusti alle satasella, joten säästöä kertyy ainakin suuremmissa remonteissa huomattava summa.

screen-shot-2016-10-04-at-10-35-12

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

29.2.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman maaliskuun tarjoukset

Mainos Prisman maaliskuun tarjoukset

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää

18.12.2023 | Ostokset

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.12.–6.1.Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1.Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1.Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12.–5.1. Väätsan joulunäyteikkunat, Väätsa 18.–22.12. MozartFest III -festivaali, Tallinna 19.–20.12. … Lue lisää

16.12.2023 | Ostokset

Varo Grinchiä viikonloppuna Pärnussa

Varo Grinchiä viikonloppuna Pärnussa

Tänä viikonloppuna 16.–17.12. Pärnun Itsenäisyyden aukio muuttuu maagiseksi joulukyläksi, joka on pullollaan jolulahjoja, ruokia ja reipasta joulumieltä. Tietysti myös … Lue lisää