Tuoretta tietoa Virosta

Hunajasuun aarreaitta


15. syyskuun 2014

Hunajasuun aarreaitta

Syyskuu on hunajankeruun sesonkiaikaa, joten nyt on oikea aika hankkia hunajaa talven varalle.

Kultaisen herkun ystävän kannattaa suunnata Tallinnan rautatieaseman eli Balti jaaman taakse, jossa on kaksi eri hunajatuotteisiin keskittyvää puotia. The Baltic Guide pistäytyi Aiandus ja Mesindus -liikkeessä, joka sijaitsee vihreän puutalon vasemmassa päädyssä osoitteessa Kopli 4.

Pieneen kioskiin sisään astuttaessa selviää, että täältä löytyy kaikki hunajaan ja mehiläistenhoitoon liittyvä. Hyllyt pursuavat hunajapurkkeja, hunajasekoituksia ja mehiläistarvikkeita. Tarjolla on myös monipuolinen valikoima luonnonkosmetiikkaa ihovoiteista hammastahnoihin, tietysti hunajalla maustettuina.

Lii Rande jakaa tiskin takaa auliisti hunajatietoaan. Hän suosittelee nauttimaan hunajaa päivittäin.

”Hunajaa on hyvä nauttia aamulla 20 minuuttia ennen aamupalaa. Ja illalla ennen nukkumaanmenoa”, hän sanoo.

Rande itse käyttää hunajaa kahvissa ja teessä makeuttajana. Käytön suhteen on allergikkojen ja diabeetikkojen syytä olla varovaisia.

”Tästä vuodesta ei tule hyvää hunajavuotta, sillä mehiläisiä lähti paljon pesistä karkuteille. Voi olla, että hunajan hinta nousee syksyn aikana”, Rande arvelee.

Hunajan kilohinta keikkuu reippaan 8 euron tietämillä. Luomuhunajaa saa reilulla 11 eurolla. Suomessa luomuhunajakilosta saa pulittaa noin 20 euroa. Liikkeessä on tarjolla hunajaa joka puolelta maata, muun muassa Saarenmaalta, Pärnun seudulta ja Lahemaalta. Koska parhaillaan on hunajan keruun sesonkiaika, on hunaja tuoretta ja juoksevaa.

Lii Randen mukaan terveellisimmäksi pidetään kanervahunajaa, mutta paljon ostetaan myös metsähunajaa.

”Tattarihunaja on muuten todella terveellistä”, Rande vinkkaa.

Kehuja saa myös emotoukan ruokamehu eli emomaito (mesilasema toitepiim), joka on erittäin rikasta ravintoarvoiltaan. Tämä vitamiinipommi on hyväksi erityisesti sydämelle ja verenpaineelle.

Pieni hunajasanasto    
Hunaja    Mesi   
Luomuhunaja    Mahemesi   
Propolis    Taruvaik   
Siitepöly    Õietolm   
Emomaito   

Mesilasema toitepiim 

   

Mistä löytää?

Aiandus ja Mesindus -kauppa, Kopli 4, Tallinna.

Katso kartalta

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lämmintä päälle

Lämmintä päälle

Nykyaikaiset synteettisistä materiaaleista tehdyt tuotteet eivät ole välttämättä huonompia kuin vaikkapa untuvaa sisältävät. Esimerkiksi Thinsulate-tuotteiden lämpöominaisuudet ovat paremmat kuin höyhenillä […]

29. marraskuun 2016

KIITOS – uusi vodkamerkki

KIITOS – uusi vodkamerkki

Suomalaistaustainen yritys aloitti uuden vodkamerkin tuotannon yhteistyössä Livikon kanssa syksyllä. Uutta tuotetta, nimeltään Kiitos, on myynnissä jo Tallinnan sataman alueella […]

23. marraskuun 2016

Pullotettuja vitamiineja

Pullotettuja vitamiineja

Uudet HeyDay-luomumehut ovat tulleet kauppojen hyllyille.   Mehuvallankumous on alkanut, julistaa luomumehuja valmistava tallinnalainen HeyDay Organic -yritys. Vallanku- mouksen takana […]

16. marraskuun 2016

Uuden myymälän valikoimiin tutustumassa

Uuden myymälän valikoimiin tutustumassa

Vakioasiakkaat ovat löytäneet D-terminaalin tuntumassa olevan Sadamamarketin uuden myymälän, jonka edessä oleva parkkipaikka on maksuton. Sadamamarket on toiminut muutaman viikon […]

14. marraskuun 2016

Aikuisten naisten rentoa tyyliä

Aikuisten naisten rentoa tyyliä

Maarit ja Ari Koskell muuttivat Espanjasta Tallinnaan ja avasivat kesällä Tunika.fi -myymälän.   Liikkeen valikoimia käydään täydentämässä Italiassa parhaassa tapauksessa […]

14. marraskuun 2016

Tummia oluita pimeneviin iltoihin voimakasta mallasta ja kirsikkaa

Tummia oluita pimeneviin iltoihin voimakasta mallasta ja kirsikkaa

Viron olutmarkkinoilla on viimeisen kolmen vuoden aikana tapahtunut enemmän kuin edellisten vuosikymmenten aikana yhteensä. Markkinajohtajat Saku Õlletehas ja A. Le […]

07. marraskuun 2016

Foorum-keskuksessa on VIP Shopping!

Foorum-keskuksessa on VIP Shopping!

Alennukset jopa -50%. Jälleen kerran on kaikissa liikkeissä uskomattomia alennusmyyntejä ja mahtavia tarjouksia. Edustettuina ovat maailmankuulut muotibrändit Replay, Morgan, S´NOB, […]

04. marraskuun 2016

Uusittu tavaratalo

Uusittu tavaratalo

Kaubamaja, josta osa on Viru Keskuksen puolella, on uudistunut. Ensimmäisen kerroksen naisten kenkä- ja laukkuosasto on nyt paljon valoisampi. Uudistuksia […]

26. lokakuun 2016