Tuoretta tietoa Virosta

Hemmotteluhetki vilinän keskellä


15. syyskuun 2014

Hemmotteluhetki vilinän keskellä

Tool ja Tee -hierontasalonki poikkeaa edukseen monella tapaa.

 

Viru Keskuksen neljännessä kerroksessa sijaitseva Tool ja Tee sai johtaja Kaja Heinsalun mukaan toimintaansa idean Aasiasta. Siellä ihmiset ovat tottuneet käymään jalkahieronnoissa vaikka shoppailun yhteydessä.

Salongin erikoisuus on se, että siellä työskentelee näkövammaisia hierojia.

”Halusimme tarjota sokeille hierojille töitä ja kunnollista palkkaa”, Heinsalu kertoo.

Salongissa työskentelevällä Elvellä on hierojan kokemusta jo 4,5 vuotta takanaan. Hän kertoo Virossa olevan noin 95 näkövammaista hierojaa. Tool ja Tee on kuitenkin ainoa salonki keskustassa, jossa heidän palveluitaan voi saada.

Tool ja Tee -salongin suosikkihoito on rentouttava jalkahieronta, jonka voi ottaa vaikka shoppailun lomassa. Puoli tuntia kestävän hieronnan aikana jalat käydään läpi jokaista varvasta ja niveltä myöten.”Jalat ovat ihmisen peili. Niissäonmoniaherkkiäpisteitä”,Elve muistuttaa.

Käsittelyn jälkeen kesän aikana kovia kokeneet jalkani hehkuvat lämpiminä ja pehmeinä. Jalkahieronnan oheen tarjottu yrttitee antaa hoidolle viimeisen silauksen.

Puolivartalohieronnassa käydään läpi koko ylävartalo pakaroista niskaan. Elven otteet ovat ammattimaiset ja jämäkät. Hierottava tuntee, kuinka istumatyön kovettamat hartiat pehmenevät pikku hiljaa määrätietoisessa käsittelyssä.

Oman osansa Elven taitavista käsistään saavat myös niska, selkä ja kädet. Hieronnan jälkeen olo on lämmin ja rentoutunut.

Tool ja Tee saa plussaa myös rauhallisesta ja levollisesta tunnelmastaan. Vaikea uskoa, että ollaan keskellä Tallinnaa suuressa kauppakeskuksessa.

Mistä löytää?

Tool ja Tee, Viru Keskuksen 4. kerros. Viru Väljak 4, Tallinna.

 

Avoinna joka päivä klo 9–21.

Katso kartalta

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA ANDREI CHERTKOV

Koviin jalkoihin tepsivät hellät otteet

Koviin jalkoihin tepsivät hellät otteet

Kun kesän alussa kaivaa jalkansa esiin talvikenkien kätköistä, voi vastaan tulla harmillisia yllätyksiä: varpaankynnet ovat kasvaneet huonoon asentoon, kantapäät ovat […]

08. kesäkuun 2017

Uusi harrastus My Hobbysta

Uusi harrastus My Hobbysta

Unohda tietokone hetkeksi ja luo jotakin kaunista.   Aviopari Andrei ja Kristina Ušakov uskovat itsensä löytämiseen reaalimaailmassa ennemmin kuin virtuaalitodellisuudessa. […]

07. kesäkuun 2017

Sisäistä rauhaa etsimässä

Sisäistä rauhaa etsimässä

Reiki voi puhdistaa fyysisesti ja psyykkisesti.   Reiki Kliinik sijaitsee WTC-talossa lyhyen kävelymatkan päässä satamasta. Klinikan perustehtävänä on hoitaa ihmisiä […]

23. toukokuun 2017

Kullan kosketusta kevätiholle

Kullan kosketusta kevätiholle

Viroon rantautui pari kuukautta sitten luksustason kauneushoitopalvelu, kun tallinnalainen kauneushoitola Freya Estetica otti valikoimiinsa Kullan kosketus -nimisen hoidon. Hoito on […]

11. toukokuun 2017

Häikäisevä hymy

Häikäisevä hymy

Happy Smile haluaa tehdä hammashoidosta nopeampaa.   Hammaslääkäripalvelut ovat Virossa tuntuvasti edullisempia kuin Suomessa. Tosin kun kokonaiskustannuksiin laskee matkat, niin […]

09. toukokuun 2017

Kerralla kyytiä rasvalle

Kerralla kyytiä rasvalle

Painon pudottaminen on pitkän aikavälin työtä, jolloin tulee säätää niin ruokailu- kuin liikuntatottumuksiaan. Alkusysäyksen oman olemuksen muuttamiselle voi antaa kauneushoitoloissa […]

17. huhtikuun 2017

Suomalaismyymälä tarjoaa voimaa luonnosta

Suomalaismyymälä tarjoaa voimaa luonnosta

Uudessa liikkeessä tehdään myös ravintoainemittauksia.   Luontaistuotteista kiinnostunut löytää nyt Tallinnan vanhastakaupungista täysin suomalaisen luontaistuotemyymälän. Riikka Orpana avasi alkuvuodesta Müürivahe-kadulle […]

11. huhtikuun 2017

Kasvojen ihon kevätherätys

Kasvojen ihon kevätherätys

Kylmän, tuulisen talven jälkeen kasvojen iho voi olla huonossa kunnossa. Pienet rypyt näkyvät selvemmin, iho on kuiva tai hilseilee ja […]

20. maaliskuun 2017