Tuoretta tietoa Virosta
12.3.2014 | @fi

Energiaa laskiaisherkuista

Energiaa laskiaisherkuista

Viroksi laskiainen on vastlapäev. Nimi on peräisin saksalaisesta fastensanasta, joka tarkoittaa paastoa. Laskiaisesta alkaa seitsemän viikkoa kestävä paasto, joka loppuu pääsiäiseen.

Ennen paastoa pitää syödä tukevasti. Hernetai papukeitto on silloin sopivaa ruokaa. Talven ajaksi suolaan laitetusta possusta keväällä oli usein jäljellä vain sorkat sekä potkat. Niiden syömiseen liittyi aikaisemmin myös luuhyrrän tekeminen. Nykyisin hyrrä syntyy helpommin suurehkosta napista ja langasta.

Siansorkkia ei nykyään ihan helposti löydy lihatiskeistä, mutta niissä olevan lihan maku on ihan toista kuin fileessä. Sorkkia pitää keittää pitempään kuin muuta lihaa, eikä sitä pidä tehdä kovalla tulella. Liemestä saa hyvän pohjan hernekeitolle. Makua voi vahvistaa lisäämällä keittoliemeen sipulia ja porkkanaa. Mitä todennäköisemmin kaupassa myytävissä hernekeitoissa on lihana juuri tätä maistuvinta osaa.

Laskiaispulla eli vastlakukkel kuuluu uudempaan laskiaisperinteeseen ja on kaloripitoisuudellaan oiva laskiaisruoka. Virosta ei löydy mantelimassatäytteisiä pullia, vaikka muuten laskiaispullat ovat varsin samanlaisia kuin Suomessakin. Niiden perinne on tullut molempiin maihin Ruotsista.

EKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta