Tuoretta tietoa Virosta
8.5.2017 | Kolumnit

Edgar Savisaaren kova kohtalo

Edgar Savisaaren kova kohtalo

Tallinnan kaupunkia pitkään johtanut Keskustapuolueen entinen puheenjohtaja Edgar Savisaar on saanut syytteen lahjusten vastaanottamisesta. Suojelupoliisilla ja syyttäjällä lienee vahva näyttö, että entinen pääministeri sai rahaa useilta virolaisliikemiehiltä vastineeksi siitä, että Savisaar edisti heidän liiketoimiaan.

Syytteiden vuoksi Savisaar joutui luopumaan kaupunginjohtajan tehtävästään. Myöhemmin hän hävisi myös puolueen puhenjohtajan paikan nykyiselle pääministerille Jüri Rataselle.

Savisaaren terveydentila on ollut jo pitkään huono. Kaksi vuotta sitten häneltä joudutiin amputoimaan jalka lihansyöjäbakteerin aiheuttaman infektion vuoksi. Nykyisin mies liikkuu pyörätuolilla.

 

Entisen äänikuninkaan oikeudenkäyntiä on odotettu jo puolitoista vuotta. Nyt huhtikuussa Harjumaan käräjäoikeus määräsi oikeuden eteen kaksi Tallinnan kaupungissa johtotehtävissä ollutta henkilöä sekä viisi liikemiestä. Edgar Savisaarta ei käsky koskenut, koska oikeus halusi ensin tietää, kestääkö hänen terveytensä oikeusprosessin.

Huhtikuun lopussa Savisaar julkaisi Tarton yliopiston sydänsairauksien klinikan johtajan Jaan Ehan lausunnon terveydentilastaan. Ehan diagnoosin mukaan Savisaarella on useita vaikeita parantumattomia sairauksia ja tämän vuoksi osallistuminen oikeudenkäyntiin olisi vaaraksi hänen terveydelleen.

Näyttääkin siltä, että Edgar Savisaarta ei tulla tuomitsemaan.

Viron suurin puolue, Keskustapuolue on Savisaaren luomus, jota hän on hallinnut lähes itsevaltaisin ottein. Vielä muutama kuukausi sitten Savisaar vihjaili nousevansa vielä uudelleen keskustan johtoon ja osallistuvansa lokakuussa pidettäviin kuntavaaleihin. Nyt ääni kellossa on muuttunut.

 

Savisaaren kamppailu keskustan puheenjohtajan paikasta on herättänyt voimakasta arvostelua myös oman puolueen sisällä. Pohjois-Tallinnan kaupunginosan johtaja Raimond Kaljulaid kirjoitti blogissaan, että ne, jotka neuvoivat Savisaarta asettumaan ehdolle ja taistelemaan loppuun asti, käyttäytyivät vastuuttomasti.

 

Viron yhteiskuntarauhalle voi olla hyvä, että Edgar Savisaarta ei oikeudessa nähdä. Hän on monille virolaisille sankari, joka puolusti Tallinnan televisiotornia neuvostopanssareita vastaan maan itsenäistyessä vuonna 1991. Edgar Savisaar oli myös uudelleen itsenäistyneen Viron ensimmäinen pääministeri. Ei kansallissankaria voida tuomita oikeudessa.

Savisaaren pitkän poliittisen uran suurimpana saavutuksena voidaan pitää sitä, että hän onnistui saamaan Viron venäläisväestön tukemaan Keskustapuoluetta. Tämän vuoksi Virossa ei ole erillistä venäläispuoluetta.

Lahjusskandaali jättää Savisaaren uraan kuitenkin pahan tahran.

 

Hüttünen

 

PIIRROS: EVE JAANSOO

Lue lisää samasta aiheesta

14.3.2024 | Kolumnit

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Hüttünen pistää maaliskuussa: Miksi virolaisnuoret menestyvät niin hyvin Pisa-testissä?

Joulukuussa saimme tietää, että suomalaiskoululaisten Pisa-menestys jatkaa laskuaan. Vuonna 2004 Suomi oli ensimmäisenä kaikissa Pisa-tutkimuksen kolmessa kategoriassa, jotka ovat … Lue lisää

15.1.2024 | Kolumnit

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Stop! Älköön aika seisahtuko!

Nostan vinyylilevyn soittimelle jaStop, seisku aeg!kuuluu kaiuttimista heleän pehmeänä virona. Velly Joonas, tuo Tõrvan motownin ääni ja olemus, venyttelee … Lue lisää

13.12.2023 | Kolumnit

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Omena- ja kirsikkavarkaissa

Olen ajatellut viime aikoina lastenkasvatuksellisia eroja Viron ja Suomen välillä. Pojallani on eräs hyvä ystävä, kahdeksanvuotias pikkupoika S. He … Lue lisää

28.11.2023 | Kolumnit

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viime aikoina on Viron poliittista elämää hallinnut keskustelu pääministeri Kaja Kallaksen miehen osittain omistaman kuljetusyhtiön jatkamasta toiminnasta Venäjällä sen … Lue lisää

6.8.2023 | Kolumnit

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kirkko oli tuossa vieressä. Minun isoisäni Kirill … Lue lisää

30.7.2023 | Kolumnit

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Valtavien tieremonttien takia on tänä kesänä Tallinnassa vaikea liikkua. Kaupungin kadut on revitty auki. Suuri määrä katuja on suljettu. … Lue lisää

22.6.2023 | Kolumnit

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kierrellessäni Tallinnassa näen miten surkeassa jamassa kaikki on”, … Lue lisää

15.5.2023 | Kolumnit

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron maaliskuisten parlamenttivaalien jälkeen poliittinen kenttä maassa muuttui pysyvästi. Vuosien ajan politiikkaa dominoinut ja osittain jopa terrorisoinut oikeistolainen ja … Lue lisää