Tuoretta tietoa Virosta
2.6.2014 | Kulttuuri

Balsamia grungehaavoihin

Balsamia grungehaavoihin

Soul Throwerin uusi The Beginning of Dark Nights -levy todistaa, että osataan Virossakin tehdä kovatasoista rockia.

Jo avausraidasta alkaen muhevat kitaravallit vyöryvät niin makeasti, että mieleen tulee väkisinkin eräs 90-luvun grungesuuruus Seattlesta. Bändin soundin kulmakivenä toimii yhdysvaltalaisen Danerin sielukas ääni. Kaikki Alice in Chains -fanit huomio: Se todellakin kuulostaa edesmenneeltä Layne Staleyltä. Eikä yhtye esikuviaan kaihdakaan mainita, Alice in Chainsin lisäksi niihin kuuluu muun muassa Black Sabbath.

Parasta levyllä ovat hyvät biisit, joiden kertosäkeet saavat hymyn huulille paatuneimmallakin flanellipaidan kuluttajalla. Tummuudesta huolimatta biiseissä on tarttuvia melodioita, lennokkuutta ja potkua. Levyn parhaaseen antiin kuuluvat muun muassa Needle, A Years-Long Funeral, Shipwreck ja Skeleton Dance, joista viimeisestä on tehty musiikkivideokin.

Soul Throweria on kutsuttu bändin virolaisen johtohahmon kitaristi Val Tvoarin intohimoksi. Leipätyökseen hän soolokitaroi Tanel Padarin Sun-yhtyeessä, parhaimmillaan yli sata keikkaa vuodessa. Biisit ovat syntyneet laulajan ja kitaristin yhteistyönä. Levyn luomistarina on siinä mielessä mielenkiintoinen, että amerikkalaislaulaja ja muu bändi eivät olleet tavanneet toisiaan ennen viime syksyä, jolloin tekivät ensimmäiset yhteiset keikat Tallinnassa.

Soul Thrower on tehnyt muutaman keikan Suomessakin, muun muassa Metsatöllin lämppärinä maaliskuussa ja viime kesänä Tuska-festarilla. 28.6. bändi on mahdollista katsastaa Hard Rock Laager -festivaalilla Vana-Vigalassa. Laulaja Daner on mukana 16.8. Haapsalun Rock Nektarissa. Levyn voi hankkia virolaisista levy- ja kirjakaupoista, Suomessa levyä myy muun muassa Levykauppa Äx.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT SOUL THROWER

Lue lisää samasta aiheesta

19.4.2024 | Kulttuuri

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Modernin jazzin suurmiehen sävellykset soivat kahdessa konsertissa

Viikon päätteeksi voi nauttia amerikkalaisen jazzpianistin ja -säveltäjän Thelonious Monkin ajattomista sävellyksistä kahden illan ajan Tallinnassa ja Pärnussa. Thelonious … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

Jazzia ja Mozartia Mustapäiden talossa

18. huhtikuuta konserttisarja ”Aavik Salzburgissa” jatkuu Mustapäiden talossa Tallinnan vanhassakaupungissa. Konsertissa kantaesitetään Kristjan Randalun uusi sävellys, jossa vaikutteita jazzista … Lue lisää

18.4.2024 | Kulttuuri

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

The Prodigy palaa Tallinnaan elokuussa

Legendaarinen brittiläinen elektropunk-yhtye The Prodigy esiintyy Tallinnan laululavalla 17. elokuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä. The Prodigy on ollut … Lue lisää

17.4.2024 | Kulttuuri

camera icon10
Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Open House -tapahtuma ensimmäistä kertaa Tartossa

Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tommy Cash, nublu ja Bedwetters esiintyvät Eurooppa-päivänä Tallinnan Vapaudenaukiolla 

Tallinnan Vapaudenaukiolla järjestetään 9. toukokuuta ilmainen konsertti Eurooppa-päivän kunniaksi. Konsertissa esiintyvät Viron huippuartistit Tommy Cash, nublu, Gameboy Tetris ja … Lue lisää

16.4.2024 | Kulttuuri

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Circum Absurdum – Surrealistinen kabareesirkus kuljettaa katsojaa kohti uuden ja kauniimman maailman luomista

Tänä keväänä Circum Absurdum jatkaa surrealistisen kabareesirkuksenparissa. Esityksistä voi nauttia Noblessnerinvalimon Nobel-salissa 18.4., 19.4., 20.4. ja 26.4. Circum Absurdumin … Lue lisää

15.4.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

5.4.–9.6.Giselle -baletti, Tallinna 11.–21.4.Otepään maut -ruokafestivaali, Otepää 16.4. ”Sakraaliminimalismi” -konsertti, Tartto 16.4. Steinway Gaala, Pärnu 16.4.–3.5. Kabaree Circum Absurdum, … Lue lisää

14.4.2024 | Kulttuuri

Balettia ja oopperaa lapsille

Balettia ja oopperaa lapsille

Narvassa järjestetään 15.–20. huhtikuuta jo kolmatta kertaa lasten ooppera- ja balettifestivaali. Tapahtuma on osa Narvan elokuisia oopperapäiviä(21.–25.8.) ja se … Lue lisää