Tuoretta tietoa Virosta
6.6.2016 | Ostokset

Autoilijan tavaratalo

Autoilijan tavaratalo

Mustamäelle avattu Automaailm-ketjun uusi myymälä on Viron suurin autotarvikkeiden myyjä.

 

”Meillä on nyt 20 liikettä eri puolilla Viroa, muun muassa Pärnussa, Tartossa ja Kuressaaressa”, kertoo yrityksen kehityspäällikkö Ants Kokka. Mustamäen liike on hänen mukaansa suosittu myös siksi, että sen yhteydessä on keskusvarasto, josta varaosat löytyvät nopeasti.

Vuonna 1992 perustettu yritys tuo maahan useita tuotteita. Maahantuonti mahdollistaa kilpailukykyisen hinnoittelun, mikä sopii hyvin myös asiakkaille.

 

Automaailman tuotteisiin voi tutustua nettikaupassa, josta voi tilata tuotteita myös Suomeen. Kätevä palvelu säästää aikaa ja rahaa, kuljetus Suomeen maksaa noin parikymppiä. Valikoimissa on varaosia ja tarvikkeita kaikille automerkeille, vain amerikkalaiset merkit puuttuvat.

”Tuotteita on aina useassa hintaluokassa, jolloin asiakas voi itse valita, haluaako kalliimman merkkituotteen vai edullisemman vaihtoehdon”, Ants Kokka sanoo ja esittelee autonpesuaineita, joita on valikoimissa monta hyllymetriä. Tunnetuista merkeistä ovat myynnissä esimerkiksi Autosol ja Shell.

Automaailm myös välittää varaosia autokorjaamoille eri puolille Viroa. Kokkan mukaan myynnistä on peräti puolet tukkumyyntiä.

 

Valikoimiin kuuluu lisäksi työkaluja, renkaita, istuinsuojia, pyyhkimiä, suksibokseja, pyörätelineitä, USB-latureita, polttimoita ja lisävaloja. ”Myydyimpiä tuotteita ovat akut. Exiden tuotteita olemme myyneet jo vuosia.”

Monia varmasti mietityttää hintaero Suomeen. Tarvikkeissa voi tulla iloisia yllätyksiä. Esimerkiksi Exide Premium 64Ah640A -akku maksaa Automaailmassa 74,90, kun siitä joutuu Suomen nettikaupoissa pulittamaan vähintään 100 euroa. Kanta-asiakaskortin hankkiminen kannattaa, koska sillä saa kaikista tuotteista 5 prosentin alennuksen.

Saman katon alta löytyy autotarvikkeiden lisäksi runsaasti myös muuta tarpeellista kuten polkupyörätarvikkeita, turvaistuimia, skoottereita, mönkijöitä ja peräkärryjä.

Lasten suosikkeja ovat polkutraktorit ja sähköautot, joita on Mustamäen liikkeessä koko maan laajin valikoima. ”Polkutraktoreihin löytyy meiltä myös paljon lisätarvikkeita, kuten peräkärryjä ja kauhoja.”

 

Uuden myymälän yhteyteen avattiin myös Opel-keskus, jonka huoltotilat ovat kaupungin uusimmat ja nykyaikaisimmat. Huoltoajan saa muutaman päivän päähän ja varaus onnistuu vaikkapa sähköpostilla. Palveluvalikoimaan kuuluvat Opelin lisäksi myös muiden automerkkien huolto, korjaus, renkaidenvaihto ja sähkötyöt.

”Vähintään viisivuotiaiden autojen huolloista saa kymmenen prosentin alennuksen”, vinkkaa Ants Kokka. Huoltotyön tuntihinta on silloin 36 euroa.

Mustamäen myymälään ajelee satamasta noin vartissa, paikan päälle pääsee myös bussilla numero 16. Samalla reissulla voi käydä lähellä sijaitsevissa Rocca al Maren ja Mustikan kauppakeskuksissa. 

 

Mistä löytää?
Automaailm, Kadaka tee 42a  ja Peterburi tee 58
www.automaailm.ee

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

15.3.2024 | Ostokset

camera icon5
Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Täyden palvelun lemmikkitarvikekaupat

Urr & Nurr on perheomisteinen life­style-myymälä, josta löytyy kaikille kodin lemmikeille jotakin. Tarjolla on myös eläinaiheisia tuotteita ihmisille, kuten … Lue lisää

29.2.2024 | Mainos | Ostokset

Prisman maaliskuun tarjoukset

Mainos Prisman maaliskuun tarjoukset

31.1.2024 | Ostokset

camera icon6
Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Kaksi sataa vuotta makeisia ja suklaata

Viron makeisten ja suklaiden historian lyhyt oppimäärä Kalevin makeistehdas on Viron suurin ja vanhin makeisten valmistaja. Makeistehtaan ensimmäinen edelläkävijä … Lue lisää

6.1.2024 | Ostokset

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Joulutorit avoinna vielä tämän viikonlopun

Tallinnan joulutori on avoinna vielä Loppiaisviikonlopun (6.–7.1.). Keskiaikaisessa miljöössä on helppo hellittää arjen kiireestä ja nauttia talvisista Raatihuoneentorin maisemista, … Lue lisää

22.12.2023 | Ostokset

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä tänä vuonna Raatihuoneentorilla

Narvan joulukylä avataan tänään 22.12. kello 17 juhlallisuuksineen Narvan raatihuoneentorilla. Tunnelmallinen joulukylä on avoinna aina Loppiaiseen 26.12. asti. Nelipäiväisen … Lue lisää

20.12.2023 | Ostokset

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Viljandin kolmipäiväiset joulumarkkinat

Huomenna alkaa kolmipäiväiset joulumarkkinat UKU Keskuksessa Viljandissa. Tapahtuman järjestää paikallinen käsityöläisten ryhmä nimeltään Bonifatiuksen Kilta. Viljandin joulumarkkinat juhlivat tänä … Lue lisää

18.12.2023 | Ostokset

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.12.–6.1.Rotermannin joulutori, Tallinna 1.12.–7.1.Tallinnan joulutori, Tallinna 3.12.–7.1.Tarton joulukaupunki, Tartto 5.12.–5.1. Väätsan joulunäyteikkunat, Väätsa 18.–22.12. MozartFest III -festivaali, Tallinna 19.–20.12. … Lue lisää

16.12.2023 | Ostokset

Varo Grinchiä viikonloppuna Pärnussa

Varo Grinchiä viikonloppuna Pärnussa

Tänä viikonloppuna 16.–17.12. Pärnun Itsenäisyyden aukio muuttuu maagiseksi joulukyläksi, joka on pullollaan jolulahjoja, ruokia ja reipasta joulumieltä. Tietysti myös … Lue lisää