Tuoretta tietoa Virosta

Lasten pitkä odotus palkittiin


07. elokuun 2014

Lasten pitkä odotus palkittiin

Koko perheen Lottemaa-teemapuisto avattiin heinäkuun lopussa Pärnun lähelle.

Virolaislasten pitkä odotus palkittiin, kun Lottemaateemapuisto avattiin 26. heinäkuuta. Yli seitsemän vuotta kestänyt hanke viivästyi muun muassa rahoitusvaikeuksien takia. Noin seitsemän miljoonaa euroa maksanut Lottemaa sai yli puolet rahoituksestaan EU:sta.

12,5 hehtaarin suuruinen teemapuisto sijaitsee mäntymetsän keskellä Reiun kylässä. Alueella on yli 100 laitetta ja kohdetta, joiden parissa kuluu helposti koko päivä. Lottemaan helmi on hieno merenranta, jossa voi välillä käydä pulikoimassa.

Lottemaahan on rakennettu Lotte-elokuvista tuttu Keksijäkylä hauskoine rakennuksineen ja vempaimineen. Kylän raitilla voi kohdata myös tuttuja hahmoja Lotesta ja Brunosta alkaen.

Teemapuisto on avoinna elokuun loppuun asti, joten suomalaislapsetkin ehtivät vielä vierailemaan siellä ennen koulujen alkua. Liput maksavat 3 vuotta täyttäneille 15 euroa. Alle 3-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi. Pärnun keskustasta on teemapuistoon noin 10 kilometrin ajomatka. Paikan päälle pääsee myös bussikuljetuksella.

Tienviittoja Telliskiven yöhön

Tienviittoja Telliskiven yöhön

Telliskivi on ollut jo jonkun aikaa Tallinnan yöelämän kuumin puheenaihe uusine ravintoloineen, baareineen ja tapahtumineen. Uusinta alueella ovat pitkään auki […]

20. huhtikuun 2017

Kevään parhaat jazzkemut

Kevään parhaat jazzkemut

Jazzkaar-festivaali tuo Tallinnaan jazzin uusia ja vanhoja tähtiä.   Viron parhaaksi musiikkifestivaaliksi pari vuotta sitten kruunattu jazzmusiikin ykköstapahtuma järjestetään jo […]

18. huhtikuun 2017

Lentosatama uudisti tilojaan

Lentosatama uudisti tilojaan

Juuri avattu näyttely esittelee meripelastusta.   Tallinnan Meri- ja ilmailumuseossa Lennusadamassa, Lentosatamassa, kannattaa taas vierailla, vaikka paikka olisi jo entuudestaan […]

12. huhtikuun 2017

Punainen kortti vie Tallinna-seikkailuihin

Punainen kortti vie Tallinna-seikkailuihin

Kolmen päivän Tallinn Cardilla ehtii nähdä paljon.   Yksivuotias Henrik Turunen on siinä iässä, että parasta ovat portaat. Onneksi niitä […]

12. huhtikuun 2017

Top 5 Viron tapahtumat

Top 5 Viron tapahtumat

01 Verraton viides vuodenaika Soomaan kansallispuistossa voi kokea unohtumattoman luontoelämyksen, kun tulvivat joet peittävät alleen jopa 170 neliökilometrin alueen. Viidenneksi […]

06. huhtikuun 2017

Laiva Tallinnaan lähtee terminaalista 2

Laiva Tallinnaan lähtee terminaalista 2

Helsingin uusimmassa satamarakennuksessa on onnistuttu yhdistämään toimivuus ja tyylikkyys.   Helmikuun lopulla avattu Länsiterminaali 2 tuo jo ulkoa mieleen kansainvälisen […]

06. huhtikuun 2017

Kylmästä lämpimään

Kylmästä lämpimään

Kuten lauluissa sanotaan, kaduilla tuulee ja moni haaveilee pääsevänsä kylmästä lämpimään. Maaliskuussa Tallinnan kaduilla tuulee joskus hyvinkin kylmästi. Kiusaus pysytellä […]

17. maaliskuun 2017

Uudella karaoketekniikalla soitetaan tanssimusiikkiakin

Uudella karaoketekniikalla soitetaan tanssimusiikkiakin

Helsingissä toimintansa aloittanut Satumaa-karaokebaari muutti vuonna 2013 Tallinnaan ja palvelee pääosin suomalaisia ja suomeksi. Laulujen kielivalikoimassa on kymmenkunta vaihtoehtoa ja […]

16. maaliskuun 2017