Tuoretta tietoa Virosta

HÜTTÜNEN-Viron hallitus miehistyi


05. toukokuun 2015

HÜTTÜNEN-Viron hallitus miehistyi

Maaliskuun vaalien jälkeen kesti kuukauden saada Viroon enemmistöhallitus. Hallituksen muodostivat jo hallitusvastuussa olleet ja vaalitappion kärsineet puolueet: oikeistolainen Reformipuolue ja Sosiaalidemokraatit. Uutena puolueena mukaan tuli konservatiivinen Isänmaan ja Res Publikan liitto.

Pääministerinä jatkaa Reformipuolueen 35-vuotias Taavi Rõivas. Uutta hallitusta hallitsevatkin nuoret miehet. Peräti kahdeksan ministeriä on iältään alle 40-vuotiaita.

Viro on miesvaltainen maa. Naisia on päättäjinä vähän yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla. Uuteen hallitukseen mahtui vain kaksi kauniimman sukupuolen edustajaa. Edellisessä hallituksessa oli naisia sentään kuusi.

Virossa sukupuolijako on selvempi kuin esimerkiksi Suomessa. Monet ajattelevat, että nykyäänkin on olemassa perinteiset naisten ja miesten työt. Poliittinen johtajuus ei tämän tulkinnan mukaan kuulu naisten hommiin.

Myös yritysjohtajana on nainen Virossa harvinaisuus. Kuntiakin hallitsevat pääsääntöisesti miehet.

Mikä sitten Viron politiikassa muuttuu vaalien myötä? Todennäköisesti ei juuri mikään. Uusi hallitus jatkaa yrittäjäystävällistä ja liberaalia talouspolitiikkaa. Valtio ei myöskään velkaannu, koska sosiaalisektorille rahaa ei törsätä.

Viro ei ole pohjoismaisessa mielessä hyvinvointivaltio, jossa yhteiskunta huolehtii vähempiosaisten kansalaistensa toimeentulosta. Esimerkiksi lapset velvoitetaan huolehtimaan ikääntyvistä vanhemmistaan omalla kustannuksellaan. Vanhainkotipaikan saavat vain aniharvat.

Uuden hallituksen puolueita yhdistävä liima on venäläismielisen Keskustapuolueen ja erityisesti sen johtajan Edgar Savisaaren pelko. Keskusta hallitsee jo nyt täysin itsevaltaisesti Tallinnan kaupunkia.

Savisaar tosin sairastui vakavasti heti vaalien jälkeen. Hänen tilansa oli pitkään kriittinen. Lihansyöjäbakteerin aiheuttamien vammojen vuoksi häneltä jouduttiin amputoimaan jalka. Lääkärit ovat kertoneet kaupunginjohtajan olevan sairaalahoidossa ja toipuvan.

Voimakastahtoinen ja karismaattinen Savisaar on pitänyt Keskustapuolueen yhtenäisenä. Jos hän ei tulevaisuudessa enää kykene Keskustaa johtamaan, on vaarana puolueen jakautuminen.

Keskustan radikaalin venäläismielisen siiven johdossa on europarlamentaarikko Yana Toom. Hän äänesti muun muassa europarlamentissa Venäjän-vastaisia pakotteita vastaan. Toom totesi myös, että Viron venäläiset eivät odota uudelta hallitukselta mitään hyvää.

Hüttünen

Leipä jatkukoon!

Leipä jatkukoon!

Taiteilijat eivät perinteisesti ole kriittisiä ruuan suhteen. Kun iso työ on saatu kaupaksi, tai uusi apuraha pelastanut talouden, voidaan tilata […]

16. marraskuun 2016

Saarenmaan lauttaliikenne meni taas karille

Saarenmaan lauttaliikenne meni taas karille

Lokakuussa 2016 vaihtui operaattori Viron mantereen ja Saarenmaan sekä Hiidenmaan välisessä lauttaliikenteessä. Vuodesta 1994 liikennöinnistä vastannut yksityinen AS Saaremaa Laevakompanii […]

10. marraskuun 2016

Uusi uljas presidentti

Uusi uljas presidentti

Nyt Virolla on uusi presidentti, vaikka välillä tuntui siltä, että vanha presidentti Ilves saa jatkaa uraansa maailman tappiin asti. Viron […]

07. marraskuun 2016

Työtä on, mistä tekijät?

Työtä on, mistä tekijät?

Viron presidentinvaalit on käyty kansanvaalin hengessä. Parasta vaalikamppailussa on ollut, poliittisten lehmänkauppaspekulaatioiden lisäksi, Viron yhteiskunnan ongelmien ja haasteiden perinpohjainen läpikäyminen. […]

21. lokakuun 2016

Kaupunki ei ole koskaan valmis

Kaupunki ei ole koskaan valmis

Joka vuosi, niin kauas kuin historiaa tunnetaan, nousee Ülemiste-järvestä pieni mies, joka kysyy, joko kaupunki on valmis. Hänelle kuuluu vastata: […]

18. lokakuun 2016

Autiot puistot ja huonot pyörätiet

Autiot puistot ja huonot pyörätiet

Euroopan kaupungeissa viheralueet ovat asukkaiden rentoutumispaikkoja. Puistoissa ja bulevardeilla tavataan tuttavia, vaihdetaan kuulumisia, syödään lounasta tai vain nautitaan kauniista ilmasta. […]

07. lokakuun 2016

Hääjuttuja

Hääjuttuja

Virossa virallinen naimisiin meneminen alkaa avioliittohakemuksella perhevirastoon, noin vapaasti käännettynä. Hakemus täytyy tehdä vähintään kuukausi ennen häitä ja hakemus on […]

20. syyskuun 2016

Rockia Renardin majalla

Rockia Renardin majalla

Istumme Peatusen terassilla Telliskivessä, kahden rautatien ravintolavaunun väliin rakennetulla puulavalla. Keskustelemme Tallinnaan muuttaneista rocktähdistä, jotka saavat vieläkin elää melko tuntemattomina […]

19. syyskuun 2016