Tuoretta tietoa Virosta
4.4.2012 | Kauneus

Eroon silmälaseista

Eroon silmälaseista

Eroon silmälaseista

KSA Silmäkeskus on suomalaisten suosituin silmäklinikka Virossa. Kyselimme heidän Tallinnan toimipaikkansa henkilökunnalta tämän päivän laseroperaatioista.

Kuinka paljon suomalaisia käy teillä ja miten palveluprosessinne toimii?

”Meidän laserleikkausasiakkaistamme noin kolmannes tulee Suomesta. Perusteelliset konsultaatiot ennen hoitoa ja sen jälkeen tehdään Helsingin toimipisteessämme. Katamme matkakulut ja tarvittaessa myös yöpymisen kahdelle. Hintamme sisältää kaikki lääkkeet sekä ympärivuorokautisen palvelun.”

Millaiset hoidot ovat suosituimpia?

”Yleinen suuntaus likinäköisyyden hoidossa on kosketusvapaan laserhoidon suuntaan. Vuonna 2011 meillä tehtiin niitä jo 80 prosenttia kaikista toimenpiteistä.

Kyseinen metodi on ainutlaatuinen. Sen avulla silmien näkökykyä parannetaan niihin koskettamatta. Hoito on kehitetty aikaisemmin käytetyistä LASIK-, EPI-LASIK- ja PRK-menetelmistä. Kosketusvapaa laserhoito on nopea ja kivuton. Jokapäiväiseen elämään vaikuttavat rajoitteet poistuvat 5–6 päivässä. Näkökyky on vielä parempi kuin läppämenetelmällä.”

Kenelle laserhoito sopii?

”Kokemukseemme ja tutkimuksiin perustuen voimme väittää, että paras ikä laserhoitoon on 18–45 vuotta ja kun dioptria on -1…-10. Olemme erikoistuneet likinäköisyyden hoitoon. Selvitämme aina asiakkaille sopivan hoidon kertoen myös sen, milloin hoitoa ei ole syytä tehdä.”

Hoidon voi maksaa KSA Silmäkeskuksessa myös osamaksulla.

 

Mistä löytää?

KSA Silmäkeskus, Mannerheimintie 12, Helsinki ja J. Vilmsi 5/Raua 36, Tallinna.

 

 

Lue koko juttu näköislehdestä

Lue lisää samasta aiheesta

26.1.2024 | Kauneus

Itämainen perinnehieronta koko keholle

Itämainen perinnehieronta koko keholle

Thai Lotus Spa on erikoistunut thaimaalaisiin perinnehierontoihin. Thaihieronta perustuu kehon venyttelyyn, akupainantaan ja kehon meridiaanien eli energialinjojen avaamiseen. Kuulostaa … Lue lisää

15.1.2024 | Mainos | Kauneus

Seitsemässä päivässä seitsemän kiloa kevyemmäksi ja nuoremmaksi!

Mainos Seitsemässä päivässä seitsemän kiloa kevyemmäksi ja nuoremmaksi!

Tartossa oleva Loodus Bio­Spa on ainutlaatuinen paastokeskus, jossa mieli virkistyy ja keho puhdistuu. Paasto ja detox ovat ikivanhoja hoitotapoja, … Lue lisää

16.11.2023 | Kauneus

Joululahjaksi kiireetön päivä spassa

Joululahjaksi kiireetön päivä spassa

Hotelli Telegraafissa on samaan aikaan sekä vanhaa mannermaista loisteliaisuutta että hillittyä tyylikkyyttä. Sisään astuessa vieraita tervehtivät kohteliaat vastaanottovirkailijat. Aulatilassa … Lue lisää

3.9.2023 | Kauneus

Veitsetön kasvojenkohotus – lempeä menetelmä ikääntymistä vastaan

Veitsetön kasvojenkohotus – lempeä menetelmä ikääntymistä vastaan

Tallinnassa Artifex studiossa työskentelevät luonnonmukaisen kauneuden ja hyvinvoinnin ammattilaiset. Studio on erikoistunut kasvojen muokkaushoitoihin ilman plastiikkakirurgisia toimenpiteitä. Lisäksi tarjolla … Lue lisää

25.6.2023 | Kauneus

Terveempi päänahka ja kauniimmat hiukset

Terveempi päänahka ja kauniimmat hiukset

Juuste Akadeemia aloitti toimintansa vuonna 2008. Yritys tarjoaa kampaamo- ja hiustenhoitopalveluita Tallinnan liikekeskustassa Hotelli Olympian läheisyydessä. Nykyään palveluvalikoimaan on … Lue lisää

12.6.2023 | Kauneus

Lääkematkailusta on tullut arkipäivää

Lääkematkailusta on tullut arkipäivää

Viru Keskuksen tyylikkäässä Apothekassa käy kuhina lauantaina puolen päivän aikaan. Proviisori Annika Toobal tietää, mitä suomalaiset matkailijat hakevat heidän … Lue lisää

28.5.2023 | Kauneus

Pärnun Tervis-kylpylähotellin ilmastoidut huoneet valmistuivat toukokuussa – toiminnassa huomioitu ympäristöystävällisyys

Pärnun Tervis-kylpylähotellin ilmastoidut huoneet valmistuivat toukokuussa – toiminnassa huomioitu ympäristöystävällisyys

Pärnun tunnetuimpiin kylpylähotelleihin lukeutuva Tervis on panostanut viihtyvyyteen. Uudet ilmastoidut superior-huoneet valmistuivat toukokuussa. Ilmastoinnin lisäksi huoneet saivat uudistetut, tyylikkäät … Lue lisää

28.3.2023 | Kauneus

Virolaista muotia esittelevä Tallinn Fashion Week järjestetään ensi perjantaina ja lauantaina

Virolaista muotia esittelevä Tallinn Fashion Week järjestetään ensi perjantaina ja lauantaina

Viron muodin tärkein tapahtuma Tallinn Fashion Week esittelee tuoreita muotiluomuksia 31. maaliskuuta ja 1. huhtikuuta Tallinnan matkustajasatamaa lähellä sijaitsevassa … Lue lisää