Tuoretta tietoa Virosta

8.9.2011 | Kauneus

Eroon laseista leikkauksella

Eroon laseista leikkauksella

Eroon laseista leikkauksella

Tällä hetkellä monista laser-silmäleikkausmenetelmistä suosituimpia ovat Lasik ja Femtolasik. Niiden hyviä puolia ovat turvallisuus sekä lyhyt toipumisaika.

Suomessa on Lasik ja Femtolasik- leikkauksia tekeviä klinikoita joka puolella maata. Hinnat vaihtelevat paikkakunnittain ja eri ketjujen välillä melko suuresti, mutta halvimmatkin hinnat ovat virolaisiin verrattuna korkeita. Lisäksi esitutkimuksesta ja jälkitarkastuksista sekä mahdollisista korjaavista leikkauksista veloitetaan satoja euroja. Esimerkiksi Femtolasik espoolaisella klinikalla maksaa 3 180 euroa, jonka päälle tulee vielä pakollisina kuluina 200 euroa esitutkimuksesta ja 60 euroa jälkitarkastuksesta. Näkö korjaantuu siis 3 440 eurolla. Helsingissä edullisimman löytämämme Lasikoperaation hinta olisi noin 1 000 euroa vähemmän.

Virossa esitutkimus on joko maksuton tai erittäin edullinen. Yleensä jälkitarkastuskin kuuluu hintaan eikä lääkkeistäkään rokoteta erikseen. Femtolasik-leikkauksia Tallinnassa tekee ainakin Laservisioon, joka mainostaa kokonaishinnaksi 2 100 euroa. Lasik on vähän halvempi, 1 600 euroa. KSA Silmäkeskus tekee esitarkastuksia Helsingissä hintaan 75 euroa. Jos ja kun tarkastuksen jälkeen sovitaan leikkauksesta Tallinnassa, sisältyy 2 190 euron hintaan molempien silmien operoinnin lisäksi kaikki muutkin kulut laivamatkoista ja hotelliyöpymisestä lähtien. KSA Silmäkeskusksessa leikataan C-Ten, Epi-K -Supreme tai SBK Matrix Lasik -menetelmillä.

Hyvä tietää:

 

 *Laser-silmäleikkausta ei suoriteta:  

 

raskaana oleville, harmaakaihipotilaille, alle 18-vuotiaalle.

*Piilolinssejä ei saa käyttää ennen leikkausta tyypistä riippuen 1–3 viikkoon.

*Leikkausta edeltävänä päivänä ei saa käyttää alkoholia.

*Leikkauksen jälkeen: ei voi ajaa autoa samana päivänä, ei suositella meikin käyttöä, silmät voivat olla valonarat tai vuotaa.

 

TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVA TBG ARKISTO

 

10.8.2017 | Kauneus

Monen karvan verran edullisempaa

Monen karvan verran edullisempaa

Viron parturi-kampaamojen valikoima paranee.   Parturi-kampaamossa käyminen kuuluu monen suomalaisen Viron-matkaajan vakio-ohjelmaan. Eikä syyttä: virolaiskaupungeissa on kampaamoja joka nurkalla ja … Lue lisää

19.7.2017 | Kauneus

Hoitava kauneushoitola

Hoitava kauneushoitola

Krislin Liiva kertoo, mikä erottaa Tiia Ilusalongin kaikista muista.   “Lopetin opintoni  CIDESCO:ssa, joka on Viron ensimmäinen yksityinen kosmetiikan alan … Lue lisää

8.6.2017 | Kauneus

Koviin jalkoihin tepsivät hellät otteet

Koviin jalkoihin tepsivät hellät otteet

Kun kesän alussa kaivaa jalkansa esiin talvikenkien kätköistä, voi vastaan tulla harmillisia yllätyksiä: varpaankynnet ovat kasvaneet huonoon asentoon, kantapäät ovat … Lue lisää

7.6.2017 | Kauneus

Uusi harrastus My Hobbysta

Uusi harrastus My Hobbysta

Unohda tietokone hetkeksi ja luo jotakin kaunista.   Aviopari Andrei ja Kristina Ušakov uskovat itsensä löytämiseen reaalimaailmassa ennemmin kuin virtuaalitodellisuudessa. … Lue lisää

23.5.2017 | Kauneus

Sisäistä rauhaa etsimässä

Sisäistä rauhaa etsimässä

Reiki voi puhdistaa fyysisesti ja psyykkisesti.   Reiki Kliinik sijaitsee WTC-talossa lyhyen kävelymatkan päässä satamasta. Klinikan perustehtävänä on hoitaa ihmisiä … Lue lisää

11.5.2017 | Kauneus

Kullan kosketusta kevätiholle

Kullan kosketusta kevätiholle

Viroon rantautui pari kuukautta sitten luksustason kauneushoitopalvelu, kun tallinnalainen kauneushoitola Freya Estetica otti valikoimiinsa Kullan kosketus -nimisen hoidon. Hoito on … Lue lisää

9.5.2017 | Kauneus

Häikäisevä hymy

Häikäisevä hymy

Happy Smile haluaa tehdä hammashoidosta nopeampaa.   Hammaslääkäripalvelut ovat Virossa tuntuvasti edullisempia kuin Suomessa. Tosin kun kokonaiskustannuksiin laskee matkat, niin … Lue lisää

17.4.2017 | Kauneus

Kerralla kyytiä rasvalle

Kerralla kyytiä rasvalle

Painon pudottaminen on pitkän aikavälin työtä, jolloin tulee säätää niin ruokailu- kuin liikuntatottumuksiaan. Alkusysäyksen oman olemuksen muuttamiselle voi antaa kauneushoitoloissa … Lue lisää