Tuoretta tietoa Virosta
19.1.2015 | Vapaa-aika

ERILAISET ILTAMAT

ERILAISET ILTAMAT

Muotialan ihmiset kulkevat omia polkujaan. Heidän pukeutumistyylinsä voi yllättää tavalliset tallaajat. Tällä kertaa Tallinnan yöelämään tutustutaan luovien mielten johdatuksella ja liikutaan paikoissa, joista tavanomaisuus on kaukana.

Muotiväki ei käytä karttaa tavalliseen tapaan, suunnitellen reittejä kadulta kadulle. He tökkäävät kartalle neulan ja etsivät sitten tiensä paikalle. Tämän verran opin ERKI:n 2014 muotinäytöksessä ja sen jälkeen Tallinnassa.

The Dubliner

Suur-Karja 18, Tallinna. 

Katso kartalta

Dublinerista erilaisen tekee se, että paikka on toiminut Vanhassakaupungissa jo niin kauan, että sen meinaa välillä unohtaa kokonaan. Meno Dublinerissa ei ole vuosien mittaan muuttunut mihinkään suuntaan. Tyyli on irkkua virolaisilla mausteilla, mikä näkyy niin juomalistalla (Sakua ja Guinnesia) kuin palvelussakin.

Olutvalikoima voisi olla monipuolisempi ja jos jää pöytään odottamaan tarjoilua, luultavasti kuolee janoon ennen kuin saa tuopin eteensä. Jos taas menee baariin tilaamaan juomia, yleensä vastassa on tyhjä tiski. Tumma puusisustus voi ahdistaa, ja pöydät on sijoiteltu niin, että mieleen tulee lentokenttien lounget.

Siinäpä se. Dubliner on onnistunut luomaan Birminghamin lentokentän tunnelman keskelle Tallinnaa. ”Otetaanko vielä toiset ennen Alicantea?” Paikassa on siis lähdön tunnelmaa.

Tässä vaiheessa lukija saattaa ihmetellä, mitä hyvää Dublinerissa on? No kokonaisuus, ja ehdottomasti se, että tuskin muualta Tallinnasta löytyy yhtä hyvää brittiruokaa kuten fish and chipsejä. Edullinen hintataso on myös hyvä syy poiketa Dublineriin. Neuvomme siis menemään baariin muutamalle perusoluelle, nauttimaan angloirlantilaista ruokaa ja jatkamaan matkaa kohti illan seikkailuja. Näin teimme mekin.

Bayer & Böhmen Keller

Suur-Karja 18, Tallinna. 

Katso kartalta 

Seuraava pysäkki kapakkakierroksellamme oli Bayer & Böhmen. Saksalainen olutkellari sijaitsee kätevästi Dublinerin alapuolella. Paikka kelpaa saksalaiseksi varmasti kaikille, jotka eivät ole kovaksikeitettyjä Oktoberfestveteraaneja. Saksalaisten oluiden valikoima on kattava. Kuten yläkerran naapurinsakin, sopii Bayer & Böhmen isommallekin porukalle illan alkupaikaksi tekemättä lompakkoon liian suurta lovea.

Baarihenkilökunta on ystävällistä ja ammattitaitoista. Vessojen siisteys ansaitsee tulla mainituksi, koska ihan jokaisessa Tallinnan pubissa se ei ole itsestäänselvyys. Paikassa on pieni riski törmätä paikallisiin ryyppyporukoihin, mutta haitanneeko tuo mitään?

Baila

Sauna 1, Tallinna.

Katso kartalta

Kolmas kohteemme oli Baila, jonne harhailimme Vanhankaupungin halki. Tie ei ehkä ollut suorin, mutta ulkoilu viileässä alkutalven säässä tekikin hyvää kuuman muotinäytöksen jälkeen. Sisällä baarissa tunnelma oli vähintäänkin yhtä kuuma kuin näytöksessä, mikä johtui tanssilattialla ja sen ulkopuolellakin kiivaasti liikkuvista hikisistä vartaloista. Tuoleja ja pöytäryhmiäkin näkyi paikassa olevan, mutta musiikki oli niin kovalla, ettei keskustelusta tullut mitään.

Baila ei ole snobi klubi. Jos haluaa näyttää, että on varaa maksaa satasia samppanjasta samalla tarjoilijalle flirttaillen, niin kannattaa suunnata Club Priveen tai Vabankiin. Bailassa taas viihtyy väki, joka vain haluaa pitää hauskaa turhia pröystäilemättä. Tyyliin sopii, että asiakaskuntaan kuuluu monen ikäistä bilettäjää. Jos Pitbullin biisi olisi yökerho, se näyttäisi luultavasti Bailalta.

Manna la Roosa

Vana-Viru 15, Tallinna. 

Katso kartalta

Matka jatkui jälleen Vanhankaupungin halki ja tällä kertaa vähän uudempaan kapakkaan lepuuttamaan jalkoja tanssin jytkeen jälkeen. Ei-snobien yökerhosta siirryimme baariin, joka tunnetaan nimen omaan eliittiasiakkaistaan. Ystäväni piruili minulle taannoin,kun emme olleet törmänneet moneen viikkoon, että olet kai ollut Manna la Roosassa parempien kavereidesi kanssa. Väitteessä ei ollut mitään perää, mutta se kuvaa hyvin paikan mainetta. Vuodessa Manna la Roosasta on tullut hieman mystinen tietynlaisten ihmisten ”klubi” ilman jäsenkortteja.

Mystiikkaa siivittää monen muun tuoreen tallinnalaisbaarin tavoin korkea hintataso. Alle vitosella ei tarjolla ole juuri mitään. Ilmapiirikin on tyyriin oloinen, ympärillä liikkuu seksikästä ja viimeisen päälle pukeutunutta väkeä. Pöytiä löytyy käytännössä jokaiselle porukalle. Sisustus tuo mieleen James Bondin makuukammarin, jossa seinillä kiiltää folio ja katossa roikkuu taidetta. Elegantisti liioiteltu kokonaisuus teki paikasta loistavan päätepisteen muotiväen kapakkakierrokselle.

TEKSTI STUART GARLICK, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää