Tuoretta tietoa Virosta

21.7.2019 | Henkilö

Vaikea ja äkkinäisen taltuttajat – Henri ja Juuso Roihu pyrkivät purjehduksen maailman huipulle

Vaikea ja äkkinäisen taltuttajat – Henri ja Juuso Roihu pyrkivät purjehduksen maailman huipulleNopea, vaikea ja äkkinäinen, niin kuin valtava purjelauta, kuvailevat Juuso (vas.) ja Henri Roihu 49er-luokan kilpavenettä. “Vähän kuin formula 1 -auto vesillä.”

Penkkiurheilijat, tehkääpä muistiinpanoja: jos asiat sujuvat suunnitellusti, vuoden 2020 kesäolympialaisissa purjehduksen 49er-luokassa ovat mukana vironsuomalaiset veljekset Henri (23) ja Juuso (21) Roihu. Vuonna 2024 tavoitteena on olympiamitali.

Virolaisen äidin ja suomalaisen isän pojat ovat Virossa purjehduksen maajoukkuevalmennettavia ja hyvää vauhtia matkalla maailman huipulle.

“Hyvin on mennyt. Olemme edistyneet siihen tahtiin, mikä on tavoitteena”, Henri sanoo Tallinnan Piritan purjehdussatamassa.

Olympiapaikka vuoden 2020 kisoihin saattaa varmistua jo tämän vuoden joulukuussa Uudessa-Seelannissa pidettävissä maailmanmestaruuskilpailuissa.

 

Roihun veljekset ovat täydellinen esimerkki luontevasti kahden kulttuurin lapsista. Kumpikin on elänyt elämänsä Virossa, lukuun ottamatta Mäkelänrinteen urheilulukiossa vietettyä aikaa. Henri kävi armeijansa Suomessa, Juuso Virossa. Veljekset puhuvat keskenään suomea, yhdellä poikkeuksella:

“Kun kilpailussa starttipilli soi, kieli vaihtuu viroksi.”

Nuoret miehet ovat saanet purjehduksen perusopit ja oppineet alan sanaston Virossa, joten kisatilanteessakin on helpompi käyttää viroa.

Kun purjehdusparina on oma perheenjäsen, voisi kuvitella, että välillä tulee keskinäistä sanomista.

“Jos kinastellaan, niin maissa. Vesillä meillä on yksi yhteinen tavoite, ja joka harjoituksesta on saatava maksimi. Silloin ei ole varaa kinasteluun”, Juuso kertoo.

  Henri (vas.) ja Juuso Roihun tie on vienyt yleisurheilun, voimistelun ja uinnin kautta purjehdukseen.  

Toisaalta kenenkään toisen kanssakaan nuoret urheilijat eivät osaisi kuvitella kisaavansa. Henrin mukaan veljekset ovat olleet käsi kädessä pienestä pitäen. Toisen ajattelutapa ja reaktiot ovat niin tuttuja, että nopeita päätöksiä vaativassa kisatilanteessa siitä on vain etua.

Roihut ovat tänä kesänä ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa he voivat keskittyä täysillä vain urheiluun. Päivittäin harjoitellaan kahdesti: toinen treeni on vesillä, toinen taas fyysistä harjoittelua, sillä kilpapurjehdus vaatii huippu-urheilijan rautaista kuntoa.

Modernien urheilijoiden tapaan treenaamiseen kuuluvat myös urheilupsykologin tapaamiset.

“Mitä lähemmäs huippua mennään, sitä enemmän pää vaikuttaa”, Juuso sanoo.

 

Mutta miksei huipputasolla kilpailevia tyylikkäitä nuoria suomalaisurheilijoita nähdä kisaamassa Suomen lipun alla?

“Noh, miten sen nyt sanoisi. Virossa koko purjehdusliiton toiminta satsaa olympialuokkiin ja niihin valmistaviin luokkiin. Suomi kosiskeli kyllä varsinkin lukion jälkeen, mutta aika paljon olisi pitänyt tarjota, että olisimme siirtyneet Suomen edustajiksi”, veljekset sanovat.

Tietysti vaakakupissa painoi myös se, että koti, elämänpiiri ja tutut harjoitusmahdollisuudet olivat jo Virossa.

Mutta Suomi tai Viro, väliäkö tuolla – kannustaa voi silti. Viimeistään ensi keväänä tiedetään, nähdäänkö purjehtijaveljekset jo 2020 Tokion olympialaisten lähtölinjalla. 

 

Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov

16.7.2019 | Luonto

Venäjä tuo positiivista jännitystä

Venäjä tuo positiivista jännitystä

Narvan taiteilijaresidenssiä vetävä Ann Mirjam Vaikla viihtyy hyvin rajakaupungissa.   Narvan taiteilijaresidenssiä johtava Ann Mirjam Vaikla muutti Narvaan vuoden 2017 … Lue lisää

8.7.2019 | Ostokset

Sipulitie itkettää vain ilosta

Sipulitie itkettää vain ilosta

Peipsijärven rannoilta kuoriutuu kolme kulttuuria ja kaksi kieltä.   Viron Peipsijärven länsilaidalla olevaa aluetta kutsutaan Sipulitieksi (Sibulatee), joka pitää sisällään … Lue lisää

7.7.2019 | Vapaa-aika

Tartto lumosi suomalaisopiskelijan

Tartto lumosi suomalaisopiskelijan

Elma Reinikka opiskelee Tartossa.   Tarton ikonisen suutelevien ylioppilaiden patsaan suihkulähde solisee niin keväisesti kuin vain voi, kun istumme opiskelija … Lue lisää

6.7.2019 | Henkilö

Muhussa lepää aika, Namastessa aika – Sikke Sumari kutsuu rauhoittavalle lomalle Muhuun

Muhussa lepää aika, Namastessa aika – Sikke Sumari kutsuu rauhoittavalle lomalle Muhuun

Sikke Sumari emännöi Muhun saarella asiakkailleen täydellistä rauhaa tarjoavaa Nami Namasten tilaa.   Hiekkatie kiemurtelee keskelle metsää ja lopulta vastaan … Lue lisää

30.6.2019 | Vapaa-aika

Löydä toisenlainen Pärnu

Löydä toisenlainen Pärnu

Pärnussa koko ikänsä asunut Heiko Leesment rohkaisee lähtemään uusiin paikkoihin.   Paljasjalkainen pärnulainen Heiko Leesment soittaa bassoa paikallisessa Sibyl Vane … Lue lisää

28.6.2019 | Henkilö

Viime tipassa Tallinnaan

Viime tipassa Tallinnaan

Wilma Salmenjaakko opiskelee Virossa oikeustieteitä.   “Olen Wilma Salmenjaakko, 18-vuotias oikeustieteiden opiskelija, kotoisin Salosta. Olen jo lapsuudessani asunut ulkomailla perheeni … Lue lisää

27.6.2019 | Vapaa-aika

Suomi-koulun oppilaiden vinkit Tallinnaan

Suomi-koulun oppilaiden vinkit Tallinnaan

Tallinnassa toimii Suomi-koulu, joka tarjoaa kerran viikossa suomen kielen opetusta kaupungissa asuville suomalaisille lapsille. Koulun oppilaat jakavat nyt omat Tallinna-vinkkinsä. … Lue lisää

25.6.2019 | Vapaa-aika

Kaakonkulman lumoa

Kaakonkulman lumoa

Trad.Attack!-yhtyeen Sandra Vabarnan juuret ovat syvällä Setomaalla.    Viron musiikkimaailman supertähtiin kuuluva Sandra Vabarna kertoo Setomaalla olevan vankka paikka hänen … Lue lisää