Tuoretta tietoa Virosta
2.7.2019 | Viro

The Baltic Guide suosittelee heinäkuussa

The Baltic Guide suosittelee heinäkuussa

Moottorien jyrinää Tartossa ja Jõgevamaalla

12.–14.7. Etelä-Viron sorateillä kisattava Rally Estonia on Viron kesän suurimpia urheilutapahtumia. Rallin WRC-sarjaa johtava Ott Tänak osallistuu myös kisaan. Kaksipyöräiset kokoontuvat 25.–28.7. motoristien Jõgevatreff-tapahtumaan Jõgevan maakunnan Kuremaalle nauttimaan rennosta yhdessäolosta ja eri yhtyeiden konserteista.

 

Avoimet ovet Viron maatiloilla

Avoimien maatilojen päivänä (Avatud talude päev) 21.7. kannattaa liikkua silmät auki eri puolilla maata, sillä tuolloin aukeaa hyvä mahdollisuus tutustua virolaisten maatilojen elämänmenoon. Tapahtumasta on tullut huippusuosittu: viime vuonna tehtiin yli 160 000 maatilavierailua. Osa tiloista on auki jo 20.7.

 

Setot valitsevat kuninkaansa

Etelä-Viron Setomaan Küllätüvan kylässä vietetään 3.8. Setomaan kuningaskunnan päivää. Setomaa julistautuu kerran vuodessa kuningaskunnaksi. Tuona päivänä valitaan settojen hallitsija eli ülemsoostka, joka on settojen muinaisjumalan Pekon sijainen maan päällä. Juhlapäivänä valitaan myös muun muassa parhaat piiras- ja olutmestarit.

 

Kuvat: Karli Saul, Ken Mürk, Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
avatud talude päev avoimien maatilojen päivä jõgevatreff setomaa setomaan kuningaskunnan päivä viron maatilat viron ralli ülemsootska

17.4.2024 | Viro

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan maan majoitusliikkeissä yöpyi helmikuussa 2024 lähes 225 000 matkailijaa, mikä oli prosentin enemmän kuin viime … Lue lisää

9.4.2024 | Viro

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi tämän vuoden maaliskuussa 3,9 prosenttia vuoden 2023 maaliskuuhun verrattuna. Tavarat olivat 1,9 … Lue lisää

6.4.2024 | Viro

camera icon5
Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Tartossa juhlitaan euroviisujen hengessä 7.–8. huhtikuuta. Yleisö voi nauttia illan aikana euroviisukappaleista, joita lavalla esittävät nuoret tanssijat, lauluryhmä ja … Lue lisää

5.4.2024 | Viro

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan maan vähittäiskaupan yritysten liikevaihto oli 739 miljoonaa euroa helmikuussa 2024, mikä oli 3 prosenttia … Lue lisää

2.4.2024 | Viro

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

ERR kirjoittaa artikkelissaanNaton sotilaiden esittelevän joukkoja, kalustoa ja sotilasvarusteita yleisölle eri puolilla Viroa puolustusliiton 75-vuotisjuhlan kunniaksi. NATOperustettiin 4. huhtikuuta … Lue lisää

1.4.2024 | Viro

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Viime kuussa julkistettiin jälleen vuosittainen Maailman onnellisuusraportti (World Happiness Report). Ykkössijalla keikkuivat taas suomalaiset ja Viro sijoittui listalla vasta … Lue lisää

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää