Tuoretta tietoa Virosta
8.2.2019 | Henkilö

Anne Kukkohovi etsii Tallinnasta nautintoja

Anne Kukkohovi etsii Tallinnasta nautintojaTallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva hotelli Telegraaf on yksi Anne Kukkohovin pitkäaikaisista suosikeista. Tämän aukeaman sisäkuvat on otettu hotellin Tchaikovsky-ravintolassa.

Huippumalli oli uransa alkuvaiheissa kansikuvatähtenä Virossa.

 

Mikä mahtava ympyrän sulkeutuminen: säteilevän kaunis huippumalli Anne Kukkohovi pukee ylleen virolaisvaatemerkki Ivo Nikkolon tulevan kevään ja kesän malliston vaatteita Tallinnan vanhassakaupungissa.

Niin tapahtui myös vuonna 1991, kun Kukkohovi oli aivan mallin uransa alussa ja Viroon perustettiin naistenlehti Stiil.

Lehden ensimmäisen numeron kahden muotijutun malliksi oli valittu nuori suomalainen Anne Laaksonen, jonka stylisti Outi Broux puki silloinkin Ivo Nikkolon vaatteisiin.

“Voi viattomuus!” naurahtaa Kukkohovi katsoessaan kuvia nyt.

Viaton suomalaismalli merihenkisessä tyylissä valittiin Stiil-lehden ensimmäisen numeron kansikuvakasvoksi. Lehti ilmestyy edelleenkin. Nykyisin sen nimi on Anne & Stiil.

 

Anne Kukkohovi vuonna 1991 virolaisen muotilehti Stiilin ensimmäisen numeron kannessa.

Lähes 20 vuotta myöhemmin sekä Kukkohovi että Ivo Nikkolo ovat oman alansa vakiintuneita nimiä. Kukkohovin klassisen kauniilla kasvoilla on mainostettu vuosikymmenien ajan loputtomasti asioita väkijuomista kosmetiikkaan.

Ivo Nikkolo puolestaan on Virossa ja myös sen rajojen ulkopuolella synonyymi klassisen tyylikkäille vaatteille.

Mutta olisiko Kukkohovi keski-ikäistynyt? Ei se ainakaan vauhdissa näy. Vaikka viime vuosina elämässä on ollut pysäyttävän raskaita käänteitä, tekemistä ja intohimon paloa mieluisiin asioihin riittää. Nyt nainen keskittyy yrittäjyyteen.

Suuren osan työuraansa kauneuden parissa työskennellyt malli havahtui jo vuosia sitten miettimään, miksi kosmetiikka katsotaan erilliseksi osaksi hyvinvointia.

“Aloin miettiä kauneuden ja ravinnon yhdistämistä”, Kukkohovi sanoo.

 

Anne Kukkohovi luotsaa tällä hetkellä omaa Supermood-kosmetiikkamerkkiään. “Lastentaudit ovat ohi. Nyt fokusoimme Yhdysvaltoihin.”

Mietintä johti lopputulokseen vuonna 2014, kun Kukkohovi perusti ex-miehensä Joni Kukkohovin kanssa Supermood-kosmetiikkamerkin.

Eri ihonhoitotuotteita ja myös syötävää kosmetiikkaa sisältävän sarjan tuotteita on jo myynnissä ympäri maailmaa – myös Virossa.

Vuonna 1991 Tallinnassa tehdyn muotikuvauksen jälkeen Virosta on tullut Kukkohoville tuttu.

“Olen käynyt täällä ihan hirveen paljon. Käyn usein päivän reissuilla. Vanhakaupunki on vain niin kaunis, ja täällä on pirun kivoja pikkuhotelleja ja viinibaareja.”

Kukkohovi kiittää, miten paljon edullisempaa Virossa on käydä esimerkiksi erilaisissa kylpylähoidoissa.

“Haen Virosta hedonistista nautiskelua. Hotelli Hiltonin spa on ihana. Tykkään pitkistä hoidoista, joiden jälkeen voi vain palata omaan huoneeseen ja kaatua sänkyyn.”

Kukkohovin mukaan Viron kylpylöistä on myös helpompaa saada yksilöityjä hoitoja, joissa pureudutaan juuri asiakkaan toivomaan ongelmaan.

Tallinnassa Kukkohovi sanoo liikkuvansa kuin löytöretkellä.

“Täällä löytää niin paljon kivoja paikkoja kun vain kulkee.”

Yksi mieleenjääneitä löytöjä on muun muassa Vanhankaupungin Šoti Klubi -ravintola, jonka sisäpihaa Kukkohovi kuvailee sadunomaiseksi.

Tallinnan yöelämästä Kukkohovia ei löydä. “En ole koskaan käynyt täällä baarissa tai bilettänyt.”

Kukkohovi on iloinen siitä, että Tallinnassa käy hyvin erilaisia suomalaismatkailijoita. Juomien perässä matkustaminen alkaa vähentyä.

“Täällä käy uusi sukupolvi nauttimassa. Milleniaalille maailma on maailma. Enkä itsekään edes muista, milloin olisin ostanut täältä alkoholia.”

Viro houkuttaa Kukkohovia myös yrittäjänä. Hän on harkinnut usein yrityksensä siirtämistä Viroon.

“Täällä ei ole byrokratia ihmisen kiusana eikä sua lyödä veroilla maahan. Tämä on start-upille inspiroiva ympäristö.” 

 

Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov, Viron kansalliskirjaston arkisto

 

 

Vaatteet: Ivo Nikkolo

Kuvauspaikka: ravintola Tchaikovsky

Meikki: Reelika Selirand / Decoris

Hiukset: Erica Roosimaa / Decoris

Lue lisää samasta aiheesta
anne kukkohovi kansikuvassa anne kukkohovi suosittelee anne kukkohovi tallinna anne kukkohovi tallinnassa anne kukkohovi virossa huippumalli anne kukkohovi ivo nikkolo suomen huippumalli haussa

1.2.2024 | Henkilö

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Vuoden 2023 matkailuvaikuttaja tarjoaa elämyksiä lukijoilleen

Viime vuoden lopussa Suomen matkailuala kokoontui vuotuiseen Finnish Travel Galaan palkitsemaan matkailualan yrittäjiä, vaikuttajia ja matkakohteita. Äänestyksiin kesä-heinäkuussa osallistui … Lue lisää

28.1.2024 | Henkilö

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari: ”Tartossa kulttuuri on käsitetty laajasti”

Heidi Iivari on asunut Tartossa lähes 18 vuotta. Nyt hänen kotikaupunkinsa paistattelee Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja kuulimme parhaat kulttuuritärpit kaupunkiin. … Lue lisää

14.1.2024 | Henkilö

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Nuoren Viron innostus siivitti Ella Kannisen opintoja Tartossa

Marraskuun lumisateisena sunnuntaina Helsingin Kaapelitehdas on täynnä ihmisiä. Käytävillä myydään virolaisia tuotteita ja maakunnat sekä kaupungit esittelevät omia kohteitaan … Lue lisää

17.11.2023 | Henkilö

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija inspiroituu Virosta

Kirjailija ja toimittaja Eveliina Talvitie ei ollut ennen Viroon muuttoaan mikään tyypillinen Tallinnan kävijä, mutta niinä kertoina kun kirjailija … Lue lisää

14.11.2023 | Henkilö

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

”Tanssi auttoi Suomeen sopeutumisessa” 

KatriRiihilahti on uransa huipulla oleva tanssija ja koreografi, jonka lähes kaikki suomalaiset tuntevat supersuositusta ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmasta sekä … Lue lisää

1.9.2023 | Henkilö

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

J. Karjalainen: ”On hienoa nähdäeturivissä isä ja tytär tai äiti ja poika”

Kuulun siihen ikäpolveen, joka muistaa vielä Jukka Tapio Karjalaisen työskennelleennuorena miehenä SEK-mainostoimistossa. Harva nykyinen faniehkä tietää, ettäennen mahtavaa musiikkiuraansa … Lue lisää

27.8.2023 | Henkilö

Hulvaton humoristi

Hulvaton humoristi

Kirjailija, käsikirjoittaja ja koomikko Antto Terras on ihastuttanut, ärsyttänyt ja naurattanut huumorillaan molemmin puolin Suomenlahtea jo pari vuosikymmentä. Hän … Lue lisää

24.8.2023 | Henkilö

Minnan kyydissä Tallinnassa

Minnan kyydissä Tallinnassa

Kaksi vuotta sitten Minna Rytylä teki rohkean päätöksen ja otti vastaan alkuopetuksen opettajan sijaisuuden Tallinnan suomalaisesta koulusta. Edessä oli … Lue lisää