Tuoretta tietoa Virosta
20.1.2020 | Vapaa-aika

Anna rakkauden rulettaa – Lenny Kravitz konsertoi kesäkuussa Tallinnassa

Anna rakkauden rulettaa – Lenny Kravitz konsertoi kesäkuussa TallinnassaLenny Kravitz (vas.) todistaa hekumallisilla livevedoillaan, ettei rock and roll ehkä sittenkään ole kuollut. 55-vuotias rocktähti esiintyy Tallinnassa 6. kesäkuuta osana Here To Love Tour -kiertuettaan.

Rakkauden ja rockin lähettiläs Lenny Kravitz saapuu konsertoimaan Tallinnaan kesäkuussa.

 

Saa nähdä, lentääkö Saku Suurhallissa paitoja tai muita yläkehon vaatekappaleita, kun Lenny Kravitz lyö ilmoille hittinsä kesäkuussa. Sen verran kuumaa menoa on luvassa, kun 55-vuotias rocktähti astuu lavalle.

Yli 30-vuotisen uran tehnyt Grammy-palkittu amerikkalaistähti on tunnettu kovista livevedoistaan. Kannattaa käydä vilkaisemassa vaikkapa herran tuoreita keikkoja Youtubessa. Are You Gonna Go My Way panee esimerkiksi Lontoon Hyde Parkin kymmentuhatpäisen yleisön iloisesti hytkymään.

 

Levyillään lähes kaikki instrumentit itse soittava mies esiintyy livenä rautaisten ammattilaisten ympäröimänä. Niinpä meno on tiukkaa ja yltää parhaimmillaan hekumalliseen jammailun hurmaan.

Ei siis ihme, että Kravitzin viime vuotinen Helsingin-keikkakin oli menestys. Tallinnaan hän saapuu osana Here To Love Tour -kiertuettaan. 

 

Lenny Kravitz, 6.6., Saku Suurhall, Paldiski mnt 104b, Tallinna.

Rammstein järjestää Tallinnan Laulukentällä vuoden suurimman live­spektaakkelin, jonne on tulossa kymmeniä tuhansia faneja. Konsertti on loppuunmyyty.

Vuoden 2020 konsertteja

• Bryan Adams,  6.3. Saku Suurhall

• Whitesnake + Europe, 4.5. Saku Suurhall

• Lara Fabian, 1.6. Alexela-konserttitalo

• Judas Priest, 1.6. Tallinnan Laulukenttä

• James Blunt, 4.6. Alexela-konserttitalo

• Lenny Kravitz, 6.6. Saku Suurhall 

• Rammstein,  21.7. Tallinnan Laulukenttä

 

Teksti Mikko Virta, kuva Nadine Koupaei, Jens Koch

Lue lisää samasta aiheesta
keikka lenny kravitz lippuja loppuunmyyty rammstein rammstein tallinna Saku Suurhall tallinnan konsertit

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää