Tuoretta tietoa Virosta

9.7.2018 | Ravintolat

Aaltojen anteja hyvällä maulla

Aaltojen anteja hyvällä maullaThe Nautiluksen näyttävällä merenantien lautasella on muun muassa ostereita, marinoituja kampasimpukoita ja jokirapua.

The Nautilus tarjoilee tyylikkäästi meren herkkuja.

 

Kun ystävällinen tarjoilija ohjaa pöytään The Nautilus -ravintolassa, näkee heti, että nyt tultiin todelliseen kalaravintolaan, joita ei Tallinnassa paljon ole. Naapuripöydässä nautitaan valtavaa tarjottimellista merenherkkuja ja ravintolan kylmätiskissä lepäävät kalat, osterit ja hummerit.

Ruokalistalla onkin lähes kaikkea, mitä merestä saa. Alkupalalistalta löytyy muun muassa graavikuhaa, mustekalaa ja kampasimpukoita. Ostereita on tarjolla päivän valikoiman mukaan. Pääruokalistalla on esimerkiksi kuningasrapua, grillattua hummeria ja rapuburgeria.

Lihansyöjiä ei ole täysin unohdettu, mutta laajaa pihvivalikoimaa etsivän ei kannata The Nautilukseen tulla.

Testikerralla alkuruuaksi valikoituu punajuurella graavattu lohi, joka on höystetty omenamajoneesilla ja tuoreella kurkulla. Lohi sulaa suussa ja kaunis punainen väri hivelee silmää.

 

Pääruoaksi nautittu grillattu tonnikalapihvi tarjoillaan herkullisen korianteripeston kanssa. Tarjoilija kyselee kalan toivotun kypsyysasteen ja sellaisena se myös lautaselle tulee. Raikkaan peston miellyttävä kipakkuus istuu kalan kanssa hienosti.

Henkilökunta on koko ajan mukavasti ajan tasalla ja huolehtii, että ruuan oheen tarjoiltua leipää ja tarvittavia lisämausteita on riittävästi.

Ruokailun ohessa voi nauttia ravintolan art nouveau -tyylisestä sisustuksesta Alphonse Mucha -tauluineen. Tyyli jatkuu viimeisteltynä myös naistenhuoneessa. Aina varma merkki siitä, että yksityiskohtia mietitään! 

 

Mistä löytää?

The Nautilus Oyster Bar & Grill, Pikk 36, Tallinna. 

www.facebook.com/TheNautilusRestaurant    

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

21.9.2018 | Ravintolat

Herkullista japanilaista sataman kupeessa

Herkullista japanilaista sataman kupeessa

Washoku Storysta saa ramenia isoon ja pieneen nälkään.   Tallinnan A- ja D-terminaalien välissä sijaitsevalta Poordi-kadulta löytyy laadukas ruokapaikka japanilaisen … Lue lisää

15.9.2018 | Ravintolat

Kolmen kulman kuppilat

Kolmen kulman kuppilat

Kolmen kulman kuppilat johdattavat tällä kertaa Tallinnan ulkopuolelle, osa melko lähelle, toiset taas kauemmas. Kaikkiin ehtii hyvin vaikkapa viikonloppureissun aikana … Lue lisää

14.9.2018 | Ravintolat

Kadriorgin pieni, vihreä helmi

Kadriorgin pieni, vihreä helmi

Mantel ja Korsten -ravintolassa asiakas tuntee itsensä erityiseksi.   Pikkuinen, tummanvihreä puutalo seisoo suurempien talojen katveessa Kadriorgissa. Mistään ei voisi … Lue lisää

8.9.2018 | Ravintolat

Ravintolauutisia

Ravintolauutisia

Tuoreita ravintolatulokkaita Useamman vuoden Mehaanika-kadulla toiminut kasvisruokiin erikoistunut Bliss laajensi toimintaansa ja avasi Solaris-keskuksen toiselle kerrokselle uuden itsepalveluravintolan. Mermaid Cafe … Lue lisää

3.9.2018 | Ravintolat

Saarenmaan ruokafestivaali alkaa tänään – tapahtumassa on myös suomalaista väriä

Verkkouutinen: Saarenmaan ruokafestivaali alkaa tänään – tapahtumassa on myös suomalaista väriä

Saarenmaalla alkaa tänään maanantaina ensi sunnuntaihin kestävä ruokafestivaali. Tapahtumaan osallistuu 12 saarenmaalaista ravintolaa, jotka viikon aikana tarjoavat tapahtumaan suunniteltuja lounas- ja … Lue lisää

24.8.2018 | Ravintolat

175 kilometrin pituinen ruokakatu Peipsi-järven rannoilla päättää Viron juhlaviikon

Verkkouutinen: 175 kilometrin pituinen ruokakatu Peipsi-järven rannoilla päättää Viron juhlaviikon

Viron uudelleenitsenäistymispäivän ympärille rakennettu Viro 100 -juhlaviikko päättyy tänä viikonloppuna 25.–26.8.2018 Peipsin ruokakatu -tapahtumaan (Peipsi Toidu Tänav). Lauantaina ja sunnuntaina … Lue lisää

23.8.2018 | Ravintolat

Tallinnan Rotermannin korttelissa on lauantaina ravintolafestivaali

Verkkouutinen: Tallinnan Rotermannin korttelissa on lauantaina ravintolafestivaali

Tallinnan ydinkeskustan ja sataman välissä sijaitsevassa Rotermannin korttelissa vietetään lauantaina 25.8. ravintolafestivaalia. Alue on nopeasti kehittynyt monipuoliseksi ravintolakeskittymäksi, ja tätä … Lue lisää

16.8.2018 | Ravintolat

Tallinnan Televisiotornissa vietetään 23.8. rapujuhlia

Verkkouutinen: Tallinnan Televisiotornissa vietetään 23.8. rapujuhlia

Loppukesä on rapujuhlien aikaa, ja nyt saksiniekkoja voi nauttia myös Tallinnan komeissa maisemissa. Tallinnan Televisiotornin pihalla järjestetään illalla 23.8.2018 rapujuhlat … Lue lisää