Tuoretta tietoa Virosta
27.5.2019 | Vapaa-aika

800-vuotias Tallinna juhlii tanskalaisia juuriaan

800-vuotias Tallinna juhlii tanskalaisia juuriaanTurnajaiset 31.5. ovat yksi Tallinnan vanhankaupungin päivien näyttävimmistä tapahtumista.

Vanhankaupungin päivät aloittaa pääkaupungin kesätapahtumien kirjon.

 

Tiesitkö, että Tallinnan nimi tulee sanoista “Taani linn”, Tanskan/tanskalaisten kaupunki? Tanskalaiset hallitsivat Tallinnaa vuosina 1219–1346, ja tänä kesänä tulee kuluneeksi 800 vuotta siitä, kun Tallinnan nimi mainittiin ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä.

Pääkaupungin juhlavuosi näkyykin vahvasti tämänvuotisissa Tallinnan vanhankaupungin päivissä, jotka järjestetään 30.5.–2.6.

Vanhakaupungin päivät on koko perheen tapahtuma, jonka monipuolinen ohjelma levittyy neljän päivän aikana ympäri vanhaakaupunkia.

Tallinnan vanhankaupungin päivillä on paljon lapsille sopivaa ohjelmaa.

Tapahtuma lähtee vauhdilla käyntiin 30.5. kello 20 Raatihuoneentorilla pidettävästä avajaiskonsertista, jossa esiintyy yksi Viron tämän hetken kansainvälisimmistä tähdistä, pop-yhtye Ewert and The Two Dragons.

Perjantaina 31.5. on luvassa yksi vanhankaupungin päivien tärkeimmistä tapahtumista, turnajaiset. Sen avajaisseremonia on Raatihuoneentorilla, ja varsinaiset taistelut käydään Pienen rantaportin (Väike rannavärav) bastioneilla.

Tanskalaisen historian kunniaksi tapahtumassa on tänä vuonna paljon tanskalaista ohjelmaa. Tanskalaisen The Commedia Schoolin klovnit viihdyttävät yleisöä katutaide-esityksillään. Taiteilija Ane Cecilie Mogensen puolestaan tekee hämmästyttävää paperitaidetta.

 

Tanskalaisen musiikin tuulia Tallinnaan tuo saksofonisti Lars Møller sekä tanskalais-virolais-ruotsalainen Trio Shitney.

Tanskasta voi tulla monille mieleen runsaat voileivät, ja sekin on huomioitu: tapahtumassa järjestetään voileipä-aiheinen työpaja.

Koska vanhankaupungin päivien aikana tapahtuu ympäri kaupunkia koko ajan, hyvä tapa nauttia tapahtumista on vain kierrellä pitkin vanhaakaupunkia ja yllättyä iloisesti siitä, mitä vastaan tulee. 

 

Tallinnan vanhankaupungin päivät, 30.5.–2.6.2019, eri puolilla Tallinnan vanhaakaupunkia.

Tarkempi ohjelma: www.vanalinnapaevad.ee.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuvat Vanalinna Päevad

Lue lisää samasta aiheesta
kesätapahtuma lapsille kesätapahtumia tallinnassa tallinna juhlii tallinnan vanhankaupungin päivät turnajaiset tallinnassa turnajaiset vanhassakaupungissa vanalinna päevad vanhankaupungin päivät

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää