 |
|
|
|
V i r o t u t u k s i:
Maaliskuun junat
|
Pitkien junien l�htiess� asemien sivuraiteilta heitettiin niiden h�rk�vaunujen tuuletusluukuista pieniksi tiukoiksi paketeiksi taiteltuja paperilappuja. Vangitut koettivat viimeisen kerran viestitt�� l�heisille kohtalostaan. Minne junat olivat matkalla, sit� ei tiet�nyt kukaan.
| Keenin rautatieasemalla paljastettiin kyyditettyjen muistolaatta. |
|
|
|
 hmiset seurasivat junia turvallisen matkan p��ss� ja ker�siv�t kirjeet ratapenkalta, yll�tt�v�n moni kirje tulikin perille.
Elettiin maaliskuun loppua 1949 ja Viroa raastoi massakyyditys, ei ainoa, mutta suurin. Nyt vietiin kodeistaan kerralla noin 20 700 virolaista. Oli miehi� (20,8%), naisia (49,4%) ja lapsia (29,8%).
Painajainen oli alkanut muutamaa p�iv�� aikaisemmin. Aamuy�ll� jyskytettiin maalaistalojen oviin, sis��n tulivat sotilaat ja miliisit. Kerrottiin ett� nyt tulee l�ht� ja aikaa tavaroiden pakkaamiseen annettiin tunti tai kaksi. Er��n perheen hengen pelasti nuori yst�v�llinen ven�l�issotilas, joka kehotti perheen is�� ottamaan mukaansa mahdollisimman paljon puuty�kaluja. Kunnollisesta tuon ajan maalaistalostahan l�ytyi niin sahaa kuin h�yl��kin. N�ill� puuty�kaluilla ja maamiehen nikkarintaidoilla perheen is� p��si sitten Siperiassa kolhoosin puuty�verstaalle ja perhe v�lttyi n�lk�kuolemalta.
Kaikille ei annettu yht� hyvi� neuvoja eiv�tk� kaikki osanneet ottaa mukaansa tarpeellisia tavaroita. Siperiassa kuolikin noin joka 7. kyyditetty virolainen.
Samaan aikaan kun perhe pakkasi, tulivat taloon paikalliset puolueaktivistit tekem��n inventaariota valtiolle luovutettavasta omaisuudesta. T�ss� yhteydess� paljon arvokasta katosi inventoijien ja heid�n tuttujensa taskuihin, omat hevoset vaihdettiin parempiin ja irtaimistoa vietiin omaan k�ytt��n.
Maaliskuun kyyditys oli huolellisesti valmisteltu operaatio. Jo kuukausia aikaisemmin olivat aluekomiteat, kuntien toimeenpanevat komiteat ja paikallinen NKVD (� sis�asiain kansankomissariaatti�) laatineet nimilistoja. Oli valittu kyyditett�v�t, jonkinlaisia yleisi� kriteereit� oli, mutta valinta oli suhteellisen sattumanvaraista. Koska Neuvostoliitto oli sosialistinen suunnitelmatalous oli kansanvihollisistakin kiinti�t, Moskovasta annetut. Niinp� varsinaisten kyydityslistojen lis�ksi oli olemassa varalistat. Monesti tapahtuikin niin, ett� kun kyyditett�v� perhe ei ollutkaan kotona vietiin varaperhe ja alkuper�inen kyyditett�v� kansanvihollinen sai jatkaa rauhassa arkiel�m��ns�. Paikallistasolla ei ollut mielek�st� valittaa sit�, ett� alueella ei ole niin paljoa oikeita kansanvihollisia, kuin on suunnitelmassa arvioitu. Suunnitelma oli t�ytt�mist� varten ja kyyditt�� sai kenet tahtoi.
Kyyditt�minen alkaa
Maaliskuun 25. p�iv�n y�n� sitten tapahtui. Sotilaita, miliisej�, puolueaktiiveja ja ajoneuvoja koottiin kuntien toimeenpanevien neuvostojen taloille. NKVD: n edustajat jakoivat ryhmille nimilistat ja matka alkoi. Saaliinsa kyyditysryhm�t toivat kuntakeskuksiin, joista ihmiset kuljetettiin asemille. Asemilta pitk�t junat aloittivat hitaan, moniviikkoisen matkansa Siperiaan.
Matkalla huolto oli huonoa, moni sairaampi ja moni vanhus kuoli, ennen kuin junat olivat perill�. Selviytymisen ratkaisi usein se, millaista ruokatavaraa oli kotona sattunut kyydityshetkell� olemaan, sill� l�hinn� omin ev�in oli elett�v�. Vaikeinta oli pienten lasten �ideill�.
Naisten ja lasten suurta osuutta kyyditetyist� selitt�� se, ett� heid�n aviomiehens� oli jo teloitettu tai viety vankileireihin. He olivat olleet esimerkiksi kunnallisia luottamushenkil�it� tai kuuluneet suojeluskuntaan tai taistelleet Saksan armeijan virolaisyksik�iss� Puna- armeijaa vastaan. Vain harvoin koko kyyditetty perhe sai olla yhdess�, yleens� perheet hajotettiin matkan aikana ja miehet kyyditettiin eri paikkaan kuin naiset ja lapset.
Kohtalo arpoi perill� el�m�n arpoja. Jos joutui paikkaan jossa ei ollut kunnolla ty�t� ja jossa ei ollut mahdollisuutta omaan vihannesmaahan tuskin selvisi hengiss�. Kun kaikki Virosta mukaan otettu oli myyty alkoi lopullinen n�lk�.
Toisilla k�vi parempi onni, he p��siv�t paikkoihin joissa saattoi kasvattaa jotain itselleenkin, paikkoihin, joissa saattoi s�ily� hengiss�. Parhaiten selvisiv�t talonpoikaisperheet, oli totuttu tekem��n t�it�, osattiin kaikkia maatalon hommia ja oli harjaannuttu s��st�m��n ja suunnittelemaan tulevaisuuden varalle. Opettajilla, virkamiehill� ja taajamien asukkailla oli hengiss� pysyminen vaikeampaa.
Perunalla hengiss�
Nikkari- is�n perhe sai onnekseen pysy� koossa ja p��si ilmeisen tyypilliseen siperialaiseen kolhoosiin. Ruokaa paikallisillakin asukkailla oli v�h�n, uunissa rasvan puutteessa paistetut perunat olivat kaikkien p��ruoka Stalinin kuolemaan asti. Sen j�lkeen el�m� helpottui, mutta siihen asti kolhoosin kaupasta myytiin leip�� ainoastaan kolhoosin virkamiehille, ei sen ty�ntekij�ille. Perunan s�rpimeksi yritettiin l�yt�� luonnosta kaikkea sy�t�v�ksi kelpaavaa, esimerkiksi l�heisen j�rven kaislojen juuria. Perunalla pysyi hengiss�, mutta kev�ttalvella yksipuolinen ravinto ja vitamiinien puute n�kyi mm. paiseina ja puutostauteina. El�m� oli kovaa, juuri ja juuri pysyttiin hengiss�.
Kolhoosilaisilla ei ollut viljaa eik� muita vihanneksia kuin aivan pieni� m��ri�, koska valtion pakkoluovutukset veiv�t miltei koko sadon. Valtion luovutukset ylitt�v�n sadon sai myyd� valtiolle tai jakaa osan siit� kolhoosin ty�ntekij�iden kesken. Kun voittoa ei tullut, tekiv�t kolhoosilaiset t�it� k�yt�nn�ss� ilmaiseksi. Hengiss� he pysyiv�t omien vihannesmaidensa varassa. Onneksi peruna kasvoi hyvin Siperiassakin.
Stalinin kuoleman j�lkeen 50- luvun lopulla annettiin jo lupia palata kotimaahan, vaikka ei sent��n kotipaikkakunnalle ja suurin osa kyyditetyist� k�ytti tilaisuutta hyv�kseen.
Kyyditykset olivat Neuvostoliitossa visusti vaiettu asia. Kyll�h�n niist� tiedettiin koska miltei jokaisessa virolaissuvussa olivat omat kyyditysten uhrit, mutta niist� ei saanut puhua. Vasta Laulavan vallankumouksen kansallisen her��misen j�lkeen maaliskuussa 1989 voitiin perustaa Memento, yhdistys selvitt�m��n kyydityksi�. Se onkin koonnut kyyditettyjen luetteloa ja j�rjest�� joka maaliskuu kynttil�iden sytytt�misen uhrien muistoksi mm. Tallinnan �lemisten asemalla, josta osa kyyditysjunista l�hti.
Pelko oli ase
Maaliskuun 1949 kyydityksineen Viro ei ollut yksin, kyyditykset tapahtuivat samaan aikaan kaikissa Baltian maissa. Kaikkiaan vietiin Baltiasta 1949- 1953 noin 120.000 liettualaista, noin 50.000 latvialaista ja noin 30.000 virolaista. Sen lis�ksi vankileireill� oli jo ennest��n yli 75.000 balttia. (l�hde: Kommunismin musta kirja).
Neuvostoliiton kannalta kyyditykset onnistuivat. Kun 850.000 asukkaan kansasta vied��n karkotukseen miltei sattumanvaraisesti valitut 30.000 ihmist�, se levitt�� pelkoa. Jokainen ymm�rt�� ett� yht� hyvin maaliskuun junissa olisi voinut olla h�n perheineen. Pelko tekee n�yr�ksi, sill� loppujen lopuksi jokainen ihminen haluaa pysy� hengiss�.
N�yryys n�kyi mm. kolhoosien perustamisena, huhtikuussa 1949 kolhooseihin liittyiv�t k�yt�nn�ss� kaikki Viron talonpojat. Kyyditykset my�s mursivat osittain kansan itsetunnon. Siihen asti �mets�veljien� sissitoiminta oli ollut aktiivista, mutta kyyditysten j�lkeen se alkoi hitaasti hiipua. Ymm�rrettiin lopulta, ett� yksik��n suurvalta ei piittaa siit� mit� virolaisille tapahtuu. Siihen asti oli toivoa ja vastarintahenke� pit�neet yll� l�nsimaisten radiol�hetysten v�litt�m�t tiedot l�nsimaiden ylevist� periaatteista vapauden ja ihmisoikeuksien suhteen. Nyt ymm�rrettiin, ett� ylev�t periaatteet ja k�yt�nn�n politiikka ovat kaksi eri asiaa. Alettiin sopeutua ajatukseen, ett� Viron kohtalona on olla Neuvostoliiton miehitt�m� ja kukaan ulkopuolinen ei tule siihen miehitykseen puuttumaan.
[Teksti: Antti Sarasmo]
[Kuvat: Viron historiallisen museon arkistosta.]
|
|
