|
 |
irossakin sika elää levinnäisyysalansa pohjoisrajalla. Kovina talvina se on vaikeuksissa myös Virossa ja selviää vain ihmisten organisoiman talviruokinnan turvin.
Villisika on laumaeläin. Laumassa voi olla 10- 20 yksilöä ja sitä johtaa porukan kantaäiti, suuri emakko. Laumaan kuuluvat esimerkiksi keväiset porsaat, joita voi olla kymmenkunta. Porukan mukana vaeltavat myös edellisen kevään porsaat, joita kutsutaan “kesikoiksi” eli jo yhden kesän eläneiksi. Mukana voi olla myös laumaan liittyneitä nuorehkoja eläimiä, joilta on esimerkiksi metsästyksen yhteydessä ammuttu oma emakko pois.
Villisikauros eli karju elää sensijaan yksikseen, erakkona. Karjut jättävät lauman tultuaan sukukypsiksi ja ottavat siihen yhteyttä vasta juoksuajan tultua. Se on yleensä joulukuussa. Kiiman mentyä ohi ja siitostyön tultua tehdyksi palaavat karjut omiin oloihinsa.
Raakoja tappeluja
Juoksuaikana joulukuussa käyvät karjut karmeita taisteluja keskenään. Jo hyvissä ajoin ennen juoksuaikaa ne vahventavat kyljillä sijaitsevia rustomuodostelmia eli kilpiä. Ja tarpeen onkin: Karjun torahammas on veitsenterävä ja se voi olla kymmeniä senttejä pitkä - kaksi kolmasosaa on tosin leukaluussa kiinni. Kun karju voi painaa jopa 300 kiloa ja kehittää juostessa 50 km: n tuntinopeuden, niin yhteenotot ovat raakoja. Metsästäjien käsiin on niiden jäljiltä joutunut karjuja, joiden suolet ovat kirjaimellisesti roikkuneet vatsalaukun ulkopuolella.
Emakon torahammas on pienempi kuin karjun, mutta se osaa käyttää sitä esimerkiksi porsaiden puolustamiseen. Sikojen ainoa luonnollinen vihollinen on susi ja sekin epäröi käydä porsaiden kimppuun silloin, kun emakko niitä puolustaa.
Ihmiselle villisika on yleensä vaaraton. Marjametsässä siihen ei törmää, sillä sian aistit ovat hyvät ja se häipyy ihmisen näköpiiristä hyvissä ajoin. Sitäpaitsi villisika on yöeläin, joka päivät makaa sellaisissa tiheiköissä, joihin ihminen ei juuri satu.
Poikkeus säännöstä on tietenkin se, että haavoitettuna villisika on hengenvaarallinen. Melkeinpä vuosittain viedään Virossa sairaalaan tai jopa ruumishuoneelle metsästäjä, joka on liian rohkeasti jäljittänyt villisikaa.
Syö kaikkea
Villisika on kaikkiruokainen eläin. Pääosan ravinnosta muodostavat juuret, toukat ja madot, joita sika sonkii maasta voimakkaalla kärsällä. Perunat kelpaavat hyvin, samoin kasvava vilja, minkä takia villisialla ei ole erityisen paljon ystäviä maatalousväestön piirissä. Sikalauma saattaa yön aikana kääntää mustalle mullikolle hehtaarin perunapeltoa.
Metsässä vastaan tulevat raadot kelpaavat myös ravinnoksi ja sitä tietä monia villisikoja vaivaa ikävä loinen, trikiini. Sen joutumisen ihmisen elimistöön voi estää tarkistuttamalla liha eläinlääkärissä tai kypsentämällä se perusteellisesti.
Metsästäjät jahtaavat villisikoja vaanimalla niitä tornista pellon tai syöttöpaikan lähellä. Toinen metsästysmuoto muistuttaa hirvijahtia koirineen ja ajoketjuineen. Villisika on tosin erittäin intelligentti eläin, eikä sitä ole ollenkaan niin helppo ajaa pyssymiesten eteen, kuin vaikkapa hirveä.
[Teksti: Geogri Ovrag]
[Kuva: Jaak Kadarik]
|
