Tuoretta tietoa Virosta
6.9.2013 | Vapaa-aika

Huippufutista Tallinnassa

Huippufutista Tallinnassa

Viro kohtaa jalkapallon MM-karsinnoissa Hollannin ja Turkin.

 

Viron jalkapallomaajoukkueen karsinnat ovat sujuneet yskähdellen, takkiin on tullut kerta toisensa jälkeen. Lohtua on tuonut Andorran voittaminen niin kotona kuin vieraissakin.

Syyskuussa Viro kohtaa Tallinnassa Hollannin, joka kukisti virolaiset keväällä Amsterdamissa 3–0. Lokakuussa vastassa on Turkki, jonka kanssa edellinen karsintaottelu päättyi turkkilaisten 3–0 voittoon Istanbulissa. Virossa uskotaan kuitenkin kotikentän voimaan – ja ihmeisiin. Tuoreessa muistissa on Pohjois-Irlannin ja Slovenian kaadot EM-karsinnoissa.

Viron MM-karsintalohkoa johtaa Hollanti 18 pisteellä, toisena on Unkari 11 pisteellä. Viro on tällä hetkellä toiseksi viimeinen kuudella pisteellään. FIFA:n listalla Viro oli elokuussa sijalla 85 ja Suomi sijalla 65, mutta muutaman kerran heimoveljet ovat menneet listalla Suomenkin ohi.

Virolaiset fanittavat maajoukkuettaan intohimoisesti, joten Tallinnan futisareena täyttyy tuhan- sista kannattajista kerta toisensa jälkeen. Tunnelma onkin stadionilla takuuvarmasti katossa molemmissa karsintaotteluissa.

Matsit alkavat kello 21.30 ja lippuja voi ostaa Piletilevin myyntipisteistä 12–20 eurolla.

Mistä löytää?

Jalkapallon MM-karsintaottelut: Viro-Hollanti 6.9. ja Viro-Turkki 11.10. A. Le Coq Arena, Asula 4c, Tallinna.

Katso Kartalta

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA RAIMOND RAADIK

Lue lisää samasta aiheesta

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää