Tuoretta tietoa Virosta

8.5.2014 | Ostokset

Maukas rikkaruoho

Maukas rikkaruohoToukokuun keltainen kukkija, voikukka, sopii maineestaan huolimatta salaattikulhoon.

Voikukkaa syömällä voi hoitaa terveyttä ja puutarhaa.

 

Voikukasta on sanottu, että sen kaikkia osia voi käyttää ravinnoksi. Suomalainen ystäväni esimerkiksi kertoi, että voikukan juurista saa maittavan aterian, kun niitä paistaa pannulla. Juuria voi myös kuivattaa myöhempää käyttöä varten.

Erityisen terveellistä purtavaa ovat voikukan keväiset lehdet, niistä voi valmistaa maukkaan salaatin. Sekaan kannattaa lisätä myös tavallista salaattia, koska voikukalla on hieman kitkerä maku. Lehtiä kannatta kerätä varjoisilta ja puhtailta paikoilta.

Virolaisen reseptin mukaan voikukan kukintoja voi sekoittaa hunajaan ja sekoitusta voi panna vaikka leivän päälle. Kukista voi valmistaa myös kotikaljaa ja jopa viiniä.Virossa voikukkaa on kutsuttu elämän eliksiiriksi, terveysvaikutusten litania onkin pitkä: Voikukan kerrotaan parantavan ruuansulatusta, puhdistavan verta ja vähentävän kolesterolia. Käytöstä hyötyvät myös sappi, maksa ja munuaiset. Voikukka sisältää runsaasti hyödyllisiä aineita, kuten rautaa, fosforia, kalsiumia ja vitamiineja. Voikukan voima-aine on juuresta löytyvä inuliini, jolla on verensokeria ja kolesterolia alentava vaikutus.

Voikukan hyötykäytöllä on pitkät perinteet Suomessakin. Jo Elias Lönnrot suositteli voikukan käyttöä salaatin tapaan. Juurta käytettiin aikoinaan myös kahvin korvikkeena.

Virolaisissa apteekeissa on myynnissä jauhettua voikukan juurta. 40 gramman pakkaus maksaa 1,51 euroa. Voikukkaa kannattaa aluksi kokeilla pieninä annoksina.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA ANDREI CHERTKOV

25.9.2017 | Kulttuuri

Älykankaita ja vegaanimuotia – Tallinnan muotoilufestivaali alkaa tänään

Älykankaita ja vegaanimuotia – Tallinnan muotoilufestivaali alkaa tänään

Tallinnan muotoilufestivaali johdattaa designin kuumimpiin trendeihin.   Tämänkertainen designin rautaisannos on omistettu muotoilun kulttuurille. Ohjelmassa on kaikkea mahdollista työtuvista näyttelyihin, … Lue lisää

15.9.2017 | Ostokset

Luksusta arkeen

Luksusta arkeen

Wermstockista löytyy ideoita, joilla voi loihtia kylpyhuoneeseen ylellistä tunnelmaa kohtuuhintaan.   Kylpyhuoneen remontti maksaa aina melkoisesti aivan perustason varustuksellakin. Pienellä … Lue lisää

14.9.2017 | Ostokset

Auton huoltaminen Virossa kannattaa – säästöä jopa satasia

Verkkouutinen: Auton huoltaminen Virossa kannattaa – säästöä jopa satasia

Suomalainen säästää huomattavan summan tuodessaan autonsa Viroon huoltoon. Syy Viron edullisiin hintoihin on ennen kaikkea huoltotyön matalampi tuntiveloitus. Virossa tuntihinta … Lue lisää

13.9.2017 | Luonto

Luomua ja lähiruokaa asematorilta

Luomua ja lähiruokaa asematorilta

Vihanneskojujen takana sijaitseva Toiduhaldjas eli ruokahaltija on erikoistunut myymään hiidenmaalaisia tuotteita. Myyjän mukaan tomaatit, kurkut ja munat ovat kaikki joko … Lue lisää

13.9.2017 | Ostokset

Ideasta eteen päin

Ideasta eteen päin

Marliis Ros painottaa materiaalien valinnan tärkeyttä.   Marliis Ros rakastui kankaisiin jo lapsena. ”Rakastin niiden värejä, tekstuureja ja ominaisuuksia. Neuvostoaikaan, … Lue lisää

11.9.2017 | Ostokset

Kukkamyynti Tallinnan ”kukkakadulla” loppui remontin takia – väriloisto palaa joulukuussa

Verkkouutinen: Kukkamyynti Tallinnan ”kukkakadulla” loppui remontin takia – väriloisto palaa joulukuussa

Tallinnan Viru-kadun kaikille matkailijoillekin tutut kukkamyymälät suljetaan väliaikaisesti tänään maanantaina. Myyntikojut laitetaan remonttiin, jonka pitäisi valmistua 22. joulukuuta. Tallinnan kaupungin … Lue lisää

9.9.2017 | Ostokset

The Baltic Guiden muoti ja shoppailu -liitteestä ideoita ostosreissuun

Verkkouutinen: The Baltic Guiden muoti ja shoppailu -liitteestä ideoita ostosreissuun

Syyskuun The Baltic Guiden lehden välissä ilmestyi 16-sivuinen Muoti ja shoppailu -liite. Siitä voi kätevästi löytää ideoita ostosmatkaan Tallinnassa ja … Lue lisää

7.9.2017 | Ostokset

Holitonta hupia

Holitonta hupia

Saku Originaal hallitsi alkoholittomien oluiden testissä.   Täysveristen oluen ystävien joukossa alkoholiton olut aiheuttaa pientä hymähtelyä – lieneekö holittomissa humaloissa … Lue lisää